Verkkouutiset

Asunnonoston suunnittelua. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI

Pia Kauma esittää ASP-lainan omarahoitusosuuden laskemista

Kansanedustajan mukaan omarahoitusosuuteen liittyvät ongelmat koskevat erityisesti ensiasuntoaan ostavia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen liittyen ASP-lainajärjestelmän uudistamiseen.

– ASP-järjestelmä on ollut monelle ensiasunnosta haaveilevalle tärkeä väylä päästä kiinni omistusasumiseen ja asuntosäästämiseen, joka on yksi yleisimmistä vaurastumisen keinoista suomalaisille. Tällä hetkellä järjestelmä on kuitenkin kankea eikä huomioi riittävästi ensiasunnon ostajien erilaisia elämäntilanteita, Kauma sanoo tiedotteessaan.

Hän esittää muun muassa ASP-lainan omarahoitusosuuden laskemista samalle tasolle markkinaehtoisen ensiasuntolainan kanssa sekä erilaisten säästämismuotojen mahdollistamista omarahoitusosuuden kartuttamiseksi.

– ASP-lainassa asunnon omarahoitusosuus on kymmenen prosenttia, kun taas normaalissa ensiasunnon ostajalle suunnatussa asuntolainassa se on vain viisi prosenttia. Lisäksi omarahoitusosuuden joutuu säästämään matalakorkoiselle ASP-tilille esimerkiksi monen suosiman ja usein parempituottoisen rahasto- tai osakesäästämisen sijasta, mikä puolestaan hidastaa pääoman karttumista. Alhaisempi omarahoitusosuus ja erilaiset säästämismuodot toisivat ASP-säästämisen nykyaikaan, lisäisivät ASP-lainan houkuttelevuutta ja helpottaisivat oman kodin hankkimista, Kauma sanoo.

Hänen mukaansa omarahoitusosuuteen liittyvät ongelmat koskevat erityisesti muuttopainealueilta ensiasuntoaan ostavia.

– Nuorilla vastavalmistuneilla ei pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa nettopalkasta korkean vuokran jälkeen jää paljon säästöön. Kun omarahoitusosuuden määrä voi olla jopa kymmeniä tuhansia euroja, voi säästäminen ja omaan kotiin kiinni pääseminen kestää turhan kauan, Kauma toteaa.

Kauman mielestä päivitystä tarvitaan lisäksi yhdessä ostettavien asuntojen ASP-lainan määrään, sillä lainarajat ovat usein riittämättömiä kumppanin kanssa ensiasuntoa ostaville.

– Erityisesti pk-seudun muuttopainekunnissa nykyisellä ASP-lainatasolla ei ole helppoa löytää sopivankokoista perheasuntoa. Tällä hetkellä pariskunnat eivät saa enempää ASP-lainaa kuin yksinään asuntoa ostavat, vaikka molemmilla olisi säästettynä omilla ASP-tileillään maksimisumma rahaa. Käytännössä tällaisessa tilanteessa vain toinen ASP-säästäjistä pääsee hyötymään täysimääräisesti tälle luvatuista eduista ja hyödyistä, Kauma sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)