Verkkouutiset

Venäläispoliitikot: Myös USA vastuussa ammutusta koneesta

Duuman edustajan mukaan Iranin olisi pitänyt syyttää Yhdysvaltoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Useat venäläispoliitikot ovat reagoineet vihaisesti Iranin hallituksen ilmoitukseen, jossa maa ilmoitti ampuneensa vahingossa alas ukrainalaisen matkustajakoneen. Turmassa kuoli 176 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Duuman puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Juri Shvitkinin mukaan Iranin olisi pitänyt syyttää tapauksesta Yhdysvaltoja. Hän arvioi ilmatorjuntapatterin toimineen konfliktitilanteessa epäammattimaisesti ja hätäisesti.

– Ohjusisku oli Yhdysvaltojen provosoima, eli Iranin kostotoimet eivät olleet tarkoituksellisia. On syytä tuomita sekä Yhdysvaltojen että Iranin toiminta koneen alasampumisessa, Juri Shvitkin sanoi Daily Beastin mukaan.

Venäjän valtionmediassa esitettiin Teheranin lentoturmasta lukuisia teorioita ennen Iranin ilmoitusta. Koneen kerrottiin tuhoutuneen mahdollisesti terrorihyökkäyksessä tai amerikkalaisen lennokin ampumasta ohjuksesta.

Ylähuoneen ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Vladimir Dzhabarov arvioi turman johtuneen ”Yhdysvaltain provokaatiosta”. Parlamentaarikko Aleksei Pushkov esitti Iranin toiminnasta samankaltaisia lausuntoja ja syytti Yhdysvaltoja konfliktien lietsomisesta eri puolilla maailmaa.

– Yhdysvalloilla on oma vastuunsa tästä tragediasta, Pushkov sanoi.

Parlamentaarikko syytti samalla Ukrainaa vuonna 2014 alasammutun MH17-lennon kohtalosta. Aleksei Pushkovin mukaan matkustajakone tuhoutui, koska Ukraina ei sulkenut omaa ilmatilaansa.

– Se on syy Malaysia Airlines -yhtiön Boeing-koneen maahansyöksyyn, Pushkov jatkoi.

Kansainvälisen tutkimusryhmän mukaan MH17-matkustajakone tuhottiin Buk-ilmatorjuntajärjestelmällä, joka oli tuotu Venäjältä Itä-Ukrainan separatistien tueksi. Kaikki koneen 298 matkustajaa ja miehistön jäsentä menehtyivät turmassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)