Verkkouutiset

Petteri Orpon vaativa palapeli

BLOGI

Kokoomukselle oppositioasema tuo ongelman: jaossa on vähän paikkoja ja paljon halukkaita.
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanrintaman ministerit vannovat valansa torstaina. Samaan aikaan kokoomus hieroo oppositiopoliittista linjaansa. Vauhtia on molemmissa päissä: hallitus kääntää talouspoliittista linjaa vasemmalle ja kokoomus laittoi henkilöruletin käyntiin.

Kokoomuksen käskijällä Petteri Orpolla on edessä visainen ja pitkä viikonloppu, kun hän valmistelee esitystään eduskuntaryhmälle uudesta ryhmän puheenjohtajistosta. Esityksen pitää olla sellainen, että ryhmä voi sen hyväksyä ja mieluummin ilman äänestystä. Toinen huomio on se, että halukkaita ja kyvykkäitä on enemmän kuin aikoihin. Oppositioon päätyminen tuo esimerkiksi entiset ministerit mukaan kuvioon.

Kolmas näkökohta on sukupuoleen liittyvä. Mitä todennäköisimmin eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja puoluesihteerin paikoista toiseen tulee nainen. Kasvavilla kaupunkiseuduilla, korkeakoulukaupungeissa, kokoomusta haastetaan aiempaa tiukemmin, minkä vuoksi naisnäkökulma painaa valinnoissa.

Näiden prinsiippien lisäksi vaikutusta on silläkin, kuinka paljon keskeisiä tehtäviä voidaan antaa yhdelle ihmisille tilanteessa, jossa tehtävät ovat kaiken kaikkiaan vähentyneet. Puheenjohtaja Orpon on tietenkin myös luotettava ryhmänjohtajaan.

Mutta kaikkien loogistenkin perusteluiden yli voidaan toki kävellä, jos ryhmä niin parhaaksi katsoo. Oppositioon päätyminen tekee tilanteesta arvaamattomamman, kun halukkaita on luultavasti lukuisia. Ryhmä tuskin hyväksyy ehdokasta, jonka ei katsota kykenevän debatoimaan salissa tai televisiossa kansanrintamaa vastaan.

Nimiä vilahtelee nyt tiuhaan. Antti Häkkäsellä on varmasti kannatusta, mikäli hän ilmoittautuu. Nuorella leijonalla on iso nälkä ja osaamista – sekä paikka jo nyt puolueen ytimessä varapuheenjohtajana. Talousosaaja Elina Lepomäki lähentyi puheenjohtaja Orpoa hallitustunnustelujen aikaan ja olisi ehkäpä yltänyt sinipunassa ministeriksi. Kannatus ryhmässä on arvoitus. Kai Mykkäsen osaamista arvostetaan, mutta arvoitus on hänenkin kannatuksensa laajuus.

Yllätyskorttina tarjoillaan Tampereen entistä pormestaria ja valtiosihteeriä, ensimmäisen kauden kansanedustajaa Anna-Kaisa Ikosta. Uuden edustajan on joka tapauksessa hankala nousta muiden edelle.

Paula Risikolla olisi pitkäaikaisimpana ministerinä ja puhemiehenä auktoriteettia. Seinäjoen jämyrouvan halukkuudesta ei ole tietoa.

Vaaleissa kokoomuksen eduskuntaryhmä kulki oikealle. Pitkän linjan kokoomustoimija, Petteri Orpon puheenjohtajakampanjan kärkimies Heikki Autto voisi olla niin ikään yllätyskortti. Hän on toisen kauden kansanedustaja ja luetaan konservatiivien porukkaan.

Luetteloa voisi jatkaa pidempäänkin. Halukkutta varmaan on vantaalaisella Sari Multalalla ja vaikkapa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopralla. Sanni Grahn-Laasonen istuu Häkkäsen tapaan jo nyt puolueen johdossa. Mia Laiho valittiin juuri ryhmän varapuheenjohtajaksi.

Petteri Orpolle olennaista on, että oma ehdokas valitaan ja että hän on sellainen, johon uskotaan. Aina kun alat liikuttaa venettä, keikut myös itsekin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)