Verkkouutiset

Petteri Orpolta kysyttiin syksystä 2015: Tämän takia rajalle ei voitu pistää puomia

Ministerin mukaan asiantuntijat ja eduskunta olivat yhtä mieltä, ettei tulijoita voitu jättää Ruotsin rajalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomien torstai-iltana järjestämässä puoluejohtajatentissä torstai-iltana kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolta kysyttiin maahanmuutosta. Orpo toimi sisäministerinä 2015, kun Eurooppa koki maahanmuuttokriisin.

Tentissä puheenjohtajille esitettiin yleisökysymyksiä. Pekka Haminasta kysyi ”miksi ette ollessanne sisäministerinä tehneet mitään hallitsemattoman maahanmuuton estämiseksi, vaikka se olisi ollut mahdollista? Sen sijaan väititte rajavalvonnan olevan vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Jos toimettomuutenne perustui luuloon, mitä muuta luulette? Luuletteko, että teihin kansa, Suomen kansa luottaisi pääministerinä?”.

Puolentoista minuutin vastauksessaan Petteri Orpo kiitti kysyjää mahdollisuudesta saada vastata.

– Ensiksikin – me tehtiin vaikka kuinka paljon. Siitä hetkestä lähtien, kun Eurooppa yllätettiin maahanmuuttokriisin keskellä, alkoivat välittömät toimenpiteet, Petteri Orpo aloitti.

– Suomessa me pystyimme siihen, että laivareitit Suomeen saatiin tukittua hallitsemattomalta turvapaikanhaulta, lentoreitit samoin. Venäjän raja, siinä oli ongelma, se saatiin neuvoteltua kuntoon.

– Silloin kaikki kärjistyi käytännössä Ruotsin rajalle, joka on Euroopan unionin sisäraja.

Orpon mukaan tilanne käytiin läpi ”oikeusoppineiden kanssa, rajavartiolaitoksen kanssa, eduskunnassa moneen kertaan hallintovaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa”. Tulos oli tämä:

– Yksinkertaisesti: jos me noudatamme – ja kun Suomessa noudatetaan suomalaista lainsäädäntöä, perustuslakia, ja sopimuksia joihin olemme kansainvälisesti sitoutuneet – meillä ei olisi ollut mahdollisuutta jättää niitä turvapaikanhakijoita sinne Ruotsin rajalle, Petteri Orpo sanoi.

– Vaikka me olisimme aloittaneet sisärajatarkastukset, joita monet muut aloittivat, se ei olisi muuttanut tilannetta. Koska he olivat tulossa Suomeen viimeisenä maana. He olisivat tulleet rajalle, siellä on suomalainen rajavartija, ja he olisivat pyytäneet turvapaikkaa samalla tavalla. Se ei olisi muuttanut tilannetta käytännössä silloin mihinkään.

– Me teimme määrätietoisesti toimia, kymmeniä lakiuudistuksia on tehty, erilaisia toimia kuten poliisien määrän turvaaminen on tehty. Tumput suorana ei ole oltu, mutta edelleen tämä vaatii koko ajan toimia.

Noudatetaan
Suomen lakia

Simo Oulusta halusi tietää Orpolta, Sdp:n Sanna Marinilta ja keskustan Annika Saarikolta ”mitä meidän vanhempien tulisi sanoa tyttölapsillemme, kun he kysyvät ’miksi valtio päästää näitä pahoja ihmisiä meille, miksi valtio ei estänyt tätä’? Oletteko jo valmis myöntämään, että teitte järkyttävän virheen 2015?”.

Juontaja kysyi päälle ”kolkuttaako hallituspuolueissa omatunto”.

Petteri Orpo vastasi, että omatunto ei kolkuta 2015 toimista. Sen sijaan mielessä on ”tietenkin inhimillisesti se, mitä Oulussa on tapahtunut”.

– Ja rikolliset toimet, joita tehdään tyttöjä ja lapsia kohtaan. Ketä tahansa kohtaan. Ne ovat järkyttäviä. Meidän pitää tehdä enemmän, jotta yhteiskunta on sellainen että tällaista ei nähdä, Petteri Orpo sanoi.

Hän palasi 2015 tapahtumiin:

– Suomen lainsäädäntö ja meidän kansainväliset sopimuksemme eivät mahdollistaneet sitä, että rajavartiolaitos olisi pistänyt puomin Ruotsin rajalle. Tämä on yksiselitteisesti näin. Tämä on siis oikeusoppineiden, eduskunnan ja valtioneuvoston asiantuntijoiden näkemys, Orpo totesi.

Hänen mukaansa on tehtävä kaikki sen eteen, ”että kun Suomeen tulee maahanmuuttajia, heille tehdään selväksi millainen on suomalainen lainsäädäntö, mikä on naisten ja tyttöjen asema Suomessa”.

– Lisäksi meidän täytyy viedä ne rikosprosessit, jotka tällä hetkellä ovat käynnissä, tehokkaasti ja päättäväisesti loppuun. Pitää antaa näille rikoksen tekijöille tuomiot, ja se on toivottavasti sellainen viesti ja signaali myös kaikkia sellaisia (rikoksia) suunnitteleville, että me emme Suomessa tällaista hyväksy. Tämän pitää olla aivan selvää: Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)