X
SULJE MAINOS
Petteri Orpo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo: Uusi käsi hamuaa veronmaksajan lompakolle

Kokoomusjohtajan mukaan maakuntaveroa ei pidä säätää missään tapauksessa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo uskoo, että maakuntaveroa ei tällä hetkellä ole tulossa.

Orpo osallistui tiistaina Suomen Yrittäjien aluevaalitenttiin. Mukana olivat myös SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi ja vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Holopainen.

SDP:ssä on viime aikoina epäilty maakuntaveron säätämisen järkevyyttä. Hallituspuolueista myös keskustassa on epäilty veroa. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat puoltaneet sitä. Kokoomus on vastustanut maakuntaveroa koko ajan.

Parlamentaarinen työryhmä näki aiemmin vaaran kokonaisveroasteen nousulle.

SDP:n Matias Mäkynen ei usko, että maakuntaveroa otetaan käyttöön tällä tai seuraavalla hallituskaudella.

– Se on sinänsä teoreettinen keskustelu, mitä mieltä maakuntaverosta ollaan, hän sanoi vaalitentissä.

– Talousvaliokunnan kuulemisissa taloustieteilijät korostivat, että maakuntavero olisi paras tapa hillitä kustannuksia ja laskea veroastetta, mutta käytännössä maakuntaveron käyttöönotto vaatii sellaisen tasausjärjestelmän, joka on hyvin vaikea luoda. Se on teoriassa hyvä ajatus, mutta käytännössä erittäin vaikea.

Kokoomuksen Petteri Orpon mielestä maakuntaveroa ei pidä säätää.

– Tässä vilahti kysymys, että kuka maksaa. Voin kertoa, että te maksatte. Suomalainen veronmaksaja ja yrittäjä maksaa laskun aina, Petteri Orpo totesi.

– Jos tulee kolmas verotuksen taso, niin se tarkoittaa sitä, että yksi käsi lisää hamuaa teidän lompakollenne. Tätä ei pidä missään tapauksessa säätää.

Orpon mielestä kaksi verotuksen tasoa riittää. Hän korostaa parlamentaarisen työryhmän todenneen, että maakuntavero on monimutkainen ja hankala.

– Mutta tässä oli merkittävää se, että SDP:n puheenjohtaja ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat ehkä keskustan Annika Saarikkoa lukuun ottamatta ovat kertoneet, että asiasta tehdään päätös tällä kaudella, Orpo sanoi.

– Minä katson tätä niin, että järki on voittamassa ja maakuntaveroa ei tule. Toivottavasti asia on näin.

”Kokonaisveroaste nousisi”

Myös perussuomalaisten Riikka Purra vastustaa uutta veroa.

– Kun mietitään hyvinvointialueita eli tätä uutta hallinnon tasoa, niin perussuomalaiset ei kannattanut tätä mallia lainkaan, Purra totesi.

– On aivan totta, että sinne ei tulla saamaan minkäänlaista autonomiaa tai merkittäviä kannustimia ilman omaa veronkeruuoikeutta. Mutta lähtökohta on se, että aina kun tehdään uusi vero ja hallinnon taso, niin valitettavasti se lupaa aina huonoa veronmaksajan kannalta.

Hänen mukaansa on päivänselvää, että uusi maakuntavero tulisi nostamaan kokonaisveroastetta ja lisäämään sotepuolen menoja.

Paneelin juontanut Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki totesi, että aiemmin oli käsitys siitä, että hallitus on jo päättänyt maakuntaverosta. Vihreiden Hanna Holopainen totesi, että näin tosiaan oli.

– Mutta nyt sitten haluttiin tämä uudistus liikkeelle. Kuten tässä sanottiin, se maakuntaverotus vaatii sen tasausjärjestelmän, Holopainen kertoi.

Holopainen kuitenkin uskoo tilanteen muuttuvan, kun aluevaltuustot aloittavat toimintansa ja huomaavat, kuinka suora valtionohjaus tulee estämään hyvin paljon innovatiivisia toimia alueilla.

– Olisi erittäin tärkeää, että se maakuntavero saataisiin, jotta alueilla pystyttäisiin oikeasti keskittymään omiin vahvuuksiin ja niiden pohjalta rakentamaan sitä.

– Tämä liittyy muun muassa hankintoihin, joita alueellisesti katsotaan parhaaksi tehdä. Siksi maakuntavero on täysin välttämätön. Tässä on kysymys siitä, että alueella saadaan tehtyä sellaista kehitystyötä, joka vähentää kustannuksia, Holopainen selitti.

”Ei sovi Suomen järjestelmään”

Keskustan Markus Lohen mukaan puolueella ei ole sitovia linjauksia maakuntaveron suhteen.

– Olemme suhtautuneet siihen vaalean vihreää valoa näyttäen. Mutta siinä vaiheessa, kun Suomessa ensimmäisen kerran perusteellisesti parlamentaarisessa työryhmässä selvitettiin, että mitä tämä tarkoittaa, niin tämän jälkeen on aika tehdä johtopäätökset, Lohi totesi.

Hänen mukaansa maakuntavero ei sovi Suomen järjestelmään. Se aiheuttaisi erittäin merkittävän epätasa-arvon suomalaisille.

– Asuinpaikasta riippuen, kun otetaan kuntaverotus huomioon, kansalaiset maksaisivat jopa 10 prosenttiyksikköä enemmän tai vähemmän veroa. Eihän tämä ole yhdenvertaisuutta missään määrin.

– Tarvittaisiin niin voimakas tasausjärjestelmä siihen rinnalle, että on aivan sama, minkä verran se hyvinvointialue perisi veroa, niin lopputulos olisi aivan sama kuin mitä tasausjärjestelmä veisi tai toisi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt