Petteri Orpo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo tunnin junasta: Joko ei ymmärretä, tai johdetaan harhaan

Kokoomusjohtajan mukaan kaikkia kolmea ratahanketta viedään eteenpäin samanaikaisesti.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ihmettelee liikenne- ja viestintäministeriön linjausta Turun tunnin junan hankeyhtiön yksityisen rahan puuttumisesta.

Liikenne- ja viestintäministeriö LVM arvioi perjantaina, että Turun tunnin juna ei hankeyhtiönä kiinnosta yksityisiä sijoittajia. Myös liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) totesi Twitterissä olevansa valmis keskustelemaan raideyhteyksien toteuttamisesta, ”mikäli osoittautuu, että hankkeita on taloudellisesti kannattamaton rakentaa hankeyhtiömallilla”.

– LVM on tänään kertonut suuren uutisen, että Tunnin junan hankeyhtiöstä ei saa kannattavaa, ja siksi mukaan ei saada yksityisiä sijoittajia. He eivät joko ymmärrä tai johtavat tällä tarkoituksellisesti harhaan, Petteri Orpo kirjoittaa Facebookissa julkaistussa päivityksessään.

Kokoomusjohtaja korostaa, että hankeyhtiöihin ei edes tavoitella omistajiksi yksityistä rahaa, ellei se ole julkisesti omistettua, kuten eläkerahat tai finavia.

– Hankeyhtiöihin osakkaiksi haetaan ensisijassa valtion lisäksi radanvarren kaupungit, jotka hyötyvät monin tavoin nopeista yhteyksistä, Petteri Orpo toteaa.

– Yksityisten rahoitus tulee radan valmistuttua tavaraliikenteestä.

Kokoomusjohtajan mukaan hankeyhtiömalli perustettiin viime kaudella ratahankkeiden nopeampaa läpiviemistä varten. Hänen mukaansa ”Suomi tarvitsee kansalliset nopeat junayhteydet kehittyäkseen, eli radat pääkaupungista itään, länteen ja pohjoiseen”.

– Hankeyhtiöt on sujuva tapa toteuttaa jättihanke. Yhtiöt on yhteiskunnan omistuksessa ja ne mahdollistavat kaikkien kolmen hankkeen yhtäaikaisen suunnittelun ja rakentamisenkin.

– Tämä ei saisi olla kilpailu maan eri osien välillä, vaan kansallinen suurinvestointi. Ei tehdä tästä perinteistä aluepoliittista kärhämää.

Suomi tarvitsee kansalliset nopeat junayhteydet kehittyäkseen, eli radat pääkaupungista itään, länteen ja pohjoiseen. …

Posted by Petteri Orpo on Friday, November 8, 2019

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt