Verkkouutiset

”Teknologian avulla lisää hyvinvointia”

Kokoomuksen puheenjohtaja haluaa siirtää huomiota teknologian muutoksen pelkäämisestä sen mahdollisuuksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus on julkistanut ajatuspaperin keinoista, joilla voitaisiin vahvistaa talouskasvua ja hyödyntää teknologian mahdollisuuksia.

Muutos ei odota! -ajatuspaperin julkistus on osa puolueen tänään alkavaa työelämäristeilyä. Risteilylle osallistuu laaja joukko suomalaisia työmarkkinavaikuttajia ja kokoomuksen johtoa sekä yli 300 työelämäkysymyksistä kiinnostunutta kokoomuslaista.

– Meneillään olevasta muutoksesta pitää tavoitella mahdollisimman suurta hyötyä suomalaisille. Teknologiamurros on täydessä käynnissä, ja me pidämme sitä ennen kaikkea mahdollisuutena. Sekä työn että arjen sujuvuutta ja laatua voidaan huikeasti parantaa ottamalla ennakkoluulottomasti käyttöön uusia sähköisiä toimintatapoja, kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo.

Hän muistuttaa, että teknologia mullistaa lähes kaikki alat. Kokoomusjohtaja uskoo, että mullistus on myönteinen.

– Tämä tosin vaatii sen, että sekä ihmiset, yritykset että julkinen valta osaavat valmistautua oikein, Orpo arvioi.

Orpon mukaan teknologiamurros ja työn muutos asettavat haasteita niin poliittiselle päätöksenteolle, työmarkkinajärjestelmälle kuin yksittäisille työpaikoille. Haasteita ovat ihmistyön kilpailukyvyn vahvistaminen sekä osaamisen ylläpito ja päivittäminen. Hänestä on välttämätöntä varmistaa, ettei lyhytnäköisillä poliittisilla ratkaisuilla haitata markkinoiden toimintaa.

Orpo muistuttaa myös sosiaalisen ja inhimillisen näkökulman merkityksestä.

– Työelämässä korostuu tulevaisuudessa osaamisen ylläpito ja päivittäminen. Aikuiskoulutuksen rooli kasvaa. Tarvitaan riittävän laaja ja vahva julkinen aikuiskoulutustarjonta, mutta myös toimivat markkinat yksityiselle aikuiskoulutuksen tarjoamiselle, Orpo linjaa.

– Työn muutosta ei sinänsä kannata pelätä, mutta poliittisten päättäjien on otettava vakavasti siihen liittyvät ihmisten huolet. Toimeentulo kertyy yhä useammin monista rinnakkaisista ja peräkkäisistä lähteistä. Sosiaaliturvan ja verotuksen on mahdollisimman automaattisesti seurattava ihmisen elämäntilannetta, ei päinvastoin, Orpo korostaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)