Verkkouutiset

Kokoomuksen Petteri Orpo saapui illalla Ylen aluevaalien puoluejohtajien suureen vaalikeskusteluun. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo: Tämä on ainoa tie palvelujen rahoitukseen

Kokoomusjohtajan mukaan vain ihmisten ja yritysten työnteko ja ahkeruus tuovat varat sote-palveluihinkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradion TV1:n suuri aluevaalikeskustelu puoluejohtajille päätti vaalien tenttisarjan torstai-iltana. Aluevaalien äänestyspäivä on sunnuntaina.

Opposition kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo käytti tentin alussa muista poikenneen puheenvuoron. Hän totesi, että sote-uudistukseen aikanaan lähdettiin siksi, että ikääntyvästä väestöstä johtuen Suomessa sosiaali- ja terveyspalvelujen kulut kasvavat valtavasti.

– Alun perin on ollut tavoite se, että pystytään sitä menokehitystä hillitsemään, jotta saadaan rahat riittämään niihin ihmisten palveluihin. Valitettavasti nyt läpi viedyssä mallissa tätä hillintää ei näy, päinvastoin kulut kasvavat, Petteri Orpo sanoi.

– Mutta viime kädessä on olemassa yksi muu vaihtoehto karsinnan rinnalle. Ja se on se, että meillä talous kasvaisi.

Petteri Orpo siteerasi kokoomusryhmyri Kai Mykkästä, joka samassa tv-studiossa oli aiemmin sanonut, etteivät valtion varat putoile studion valoista.

– Ne tulevat suomalaisten yritysten työstä, investoinneista, ihmisten työnteosta, ahkeruudesta, niistä maksetuista veroista, Orpo linjasi.

– Mitään muuta tietä kestävään rahoitukseen ei loppukädessä ole kuin nämä kaksi: että meillä on tehokas ja laadukas sosiaali-, terveys- ja pelastusjärjestelmä ja että Suomessa pyörät pyörivät niin, että meillä on rahaa kaikkiin näihin palveluihin.

Kokoomusjohtajan mukaan vaalien jälkeen aluevaltuustoissa ryhdytään yhdessä rakentamaan raameista uudistusta.

– Ne palvelut pitää tehdä järkevästi, tehokkaasti, tarkoituksenmukaisesti. Ottaa käyttöön parhaat käytännöt joita (valtiovarainministeri ja keskustajohtaja) Annika (Saarikko) tässä erinomaisesti luetteli. Vain sitä kautta me saamme sekä palvelut toimimaan että rahaa säästöön.

Orpo pohti, että jos uudistuksesta hakee jotain hyvää, se on isompien alueiden tuomat mahdollisuudet.

– Silloin pystytään karsimaan pois päällekkäisyyksiä. Se ei tarkoita sitä että karsitaan lähipalveluita, vaan karsitaan päällekkäisyyksiä. Ja silloin päästään järkevään toimintaan ja ettei ole turhia seiniä, vaan rahat käytetään ihmisten hoitoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)