Petteri Orpo. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Petteri Orpo MTV:lle: Autovero pois vähäpäästöisiltä jo 2020-luvulla?

Valtiovarainministerin mukaan kokonaisveroastetta voisi vielä maltillisesti laskea.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) poistaisi päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen autoveron seuraavan vuosikymmenen aikana. Autoveron painopiste siirrettäisi saastuttamiseen ja auton käyttämiseen. Orpo toteaa MTV:n Uutisextrassa, että autoveron poistaminen olisi nopein ja paras tapa vähentää liikenteen tuottamia päästöjä.

– Tämä luultavasti uusisi autokantaamme. Jos pystymme tällä tavoin laskemaan tavallisten kansanautojen hintoja, silloin se mahdollistaisi tavalliselle suomalaiselle palkansaajalle auton vaihtamisen vähäpäästöiseen, Orpo kertoo.

Ministeri siirtäisi kokonaisverotuksen painopistettä työn ja yrittämisen verotuksesta haittaveroihin. Tämä tarkoittaisi verotuksen painottamista esimerkiksi ympäristö- ja ilmastoveroihin sekä kuluttamisen verottamiseen. Kokonaisveroastetta on jo laskettu kaksi prosenttiyksikköä, mutta Orpon mukaan veroastetta voitaisi yhä maltillisesti laskea.

– Verotetaan vähemmän sitä, mistä meidän hyvinvointimme kasvaa, eli työtä, mutta verotetaan enemmän sitä, mikä haittaa meitä, eli kuluttamista ja ympäristöä haittaavaa toimintaa, Orpo toteaa.

”Alex on vahvoilla, hän on hyvä ehdokas”

Orpon mukaan kaikki Euroopan tulevaisuudesta käytävät keskustelut vaikuttavat osaltaan EPP:n kärkiehdokaskisaan. EPP valitsee kärkiehdokkaansa Euroopan komission puheenjohtajakilpaan ensi viikolla Helsingissä. Kisa käydään Alexander Stubbin ja saksalaisen Manfred Weberin välillä.

– Alex on vahvoilla, hän on hyvä ehdokas. Toisaalta vastaehdokas on saksalainen. Kisa on kova. Ne eurooppalaiset arvot ja asiat, joita Alex puolustaa viidellä eurooppalaisella kielellä osoittavat, että hän on aika vahva kandidaatti, Orpo pohtii.

Orpon mukaan EPP:n pohtii suhtautumistaan Unkariin ja sen johtajan Viktor Orbanin Fidesz-puolueeseen. Euroopan komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn Unkarin kanssa, sillä maan koetaan rikkoneen EU:n perusarvoja. Orpon mukaan EU:n perusarvot ovat myös EPP:n perustana.

– Jos ne perusarvot, jotka EPP:n perustalla ovat, eivät maistu, niin Fideszin puolueena ja Orbanin sekä meidän puolueena pitää miettiä, voiko yhteistyömme jatkua. Tätä keskustelua käydään hyvin vakavasti tällä hetkellä EPP:n sisällä, Orpo sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt