Verkkouutiset

Petteri Orpo: Me emme antaneet periksi

Kokoomusjohtaja sanoo puolueensa pärjänneen vaaleissa 'melkoiselta takamatkalta'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saapui puolueensa vaalivalvojaisiin Helsingissä tulosten lähes selvittyä kello 22:30.

– Täällähän on hyvä tunnelma. Hyvä, koska niin pitääkin olla! Me tulimme melkoiselta takamatkalta, Petteri Orpo sanoi puheessaan.

– Ja me olemme myös vaalivoittajia!

Kokoomukselle ennustettiin tuossa vaiheessa yhden paikan vaalivoittoa. Orpo kiitteli puolueväkeä vaalityöstä ja loppukiristä. Hänen mukaansa oli tosi tärkeää, että kokoomus oli gallupeissa niin paljon perässä ja vaalitappiota luvattiin.

– Me pystyimme sen sieltä kääntämään voitoksi.

Huipputasainen vaalitulos hänen mukaansa tarkoittaa, että hallituksen muodostaminen ei tule olemaan helppoa eikä kenelläkään niin vahvaa mandaattia kuin esimerkiksi Juha Sipilällä 2015.

– Hyvät ystävät – kokoomus lähtee vain sellaiseen hallitukseen, jossa tehdään meidän arvojemme mukaista politiikkaa, Orpo linjasi.

Hänen mukaansa puolue piti kovissa paineissa kampanjan aikana kiinni kahdesta asiasta.

– Vastuullisesta taloudenhoidosta – emme tehneet yhtään vaalibudjettia eikä löysää lupausta, vaikka kovin moni sitä meiltä varmaan odotti ja toivoi. Mutta kun vastuullisuus on meidän kivijalkamme, ja terve talous on se, minkä päälle suomalainen hyvinvointi rakentuu. Ja se toinen asia: me emme lähteneet lipsumaan arvoistamme. Me puolustamme avointa Suomea, kansainvälistä Suomea, meille ihmisarvo on jakamaton.

– Me teemme sellaista politiikkaa ja teimme kampanjan, josta voidaan olla ylpeitä. Voimme olla pystypäin, Orpo totesi.

Hänen mukaansa kokoomus pärjäsi ”hallitusvastuun painamana ja alkuvuoden haasteet takana”.

– Tämä on ollut aika iso taisto, Orpo totesi.

– Te olette mahtavia. Kokoomus on mahtava. Me emme antaneet periksi, me taisteltiin ja otettiin taisteluvoitto.

Lue myös muut Verkkouutisten vaalianalyysit

[verkkojulkaisut tag=”ekvaalit2019″]

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)