Verkkouutiset

Petteri Orpo HS:lle: Kaivostoiminnan tuottojen jäätävä Suomeen

Keinoina voisi olla esimerkiksi kaivosvero.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) katsoo, ettei Suomi saa nykyisellään sille kuuluvan osaa kaivostoiminnan tuotosta, kertoo Helsingin Sanomat.

Orpon  mielestä on tärkeää, että ongelmaan keksitään nyt konkreettisia keinoja. Yksi ratkaisu voisi olla kaivosvero.

– Kansa­laisilla on oikeutettu huoli siitä, saako yhteis­kunta sille kuuluvan osan uusiu­tumattomista luonnon­varoista. Suomi vaikuttaisi olevan kaivosyhtiöille hiukan edullisempi kuin kilpailijamaat. Näyttäisi siltä, että alan verotuksessa voisi olla kokonaisuutena kiristämisen varaa, Orpo sanoo.

Hän kuitenkin katsoo, että kaivosalan uudistuksissa tulee katsoa kokonaisuutta.

– Tämä täytyy tehdä hyvin huolella ja harkiten, koska kaivostoiminta tuo Suomeen myös työtä ja vaurautta. Samalla se pitää tehdä myös hyvin itsekkäästi, että saamme sen mitä meille kuuluu ja pidämme luonnosta huolta, Orpo painottaa.

Myöskään ympäristövahingot eivät saisi Orpon mukaan olla pelkästään suomalaisten vastuulla.

– Ensinnäkin täytyy katsoa, ovatko kaivosyhtiöiden vakuudet oikealla tasolla. Olemme avoimia myös rahastolle. Tässä haetaan parhaillaan keinoja, koska ympäristövahingot eivät saa kaatua yhteiskunnan niskaan, Orpo toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)