Verkkouutiset

Petteri Orpo: Vastuutonta rahalinkoa ei voi hyväksyä

Kokoomusjohtajan mukaan hallituksen lisäbudjetista tuli holtitonta rahanjakoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Lisätalousarviolla piti hoitaa koronakriisiä, mutta siitä tulikin holtitonta rahanjakoa, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo katsoo.

Kokoomusjohtaja viittaa Twitterissä hallituksen esittelemään 5,5 miljardin euron lisäbudjettiin. Rahaa luvataan muun muassa koulutukseen, liikenteen kehittämiseen, kunnille, ilmastorahastoon, arkkitehti- ja designmuseoon, sairaanhoitopiireille, toimeentulotuen väliaikaiseen korotukseen ja vanhuspalveluihin.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) totesi tiedotustilaisuudessa, että valtion nettovelanotto kasvaa vuonna 2020 noin 18,8 miljardiin euroon. Yhteensä lainanoton tarve kasvaa budjetin myötä siis noin 5,3 miljardilla eurolla.

Valtiovarainministeri Kulmunin mukaan myöskään veronkorotuksilta ja leikkauksilta ei voida lähivuosina välttyä.

– Lisätalousarviossa lisätään velanottoa 5,5 mrd. euron edestä. Velkaa otetaan tänä vuonna yhteensä 19 mrd. Osa hallituksen esityksistä on tarpeellisia elvytystoimia. Osalla taas ei ole mitään tekemistä elvytyksen kanssa, vaan ne ovat uutta syömävelkaa. Tähän ei nyt ole varaa, Petteri Orpo kommentoi.

– Nuoret sukupolvet joutuvat maksamaan tämän tuhlailun korkeampina veroina ja kasvavana velkana. Tätä vastuutonta rahalinkoa emme voi hyväksyä, vaan suuntaa on muutettava.

Valtiovarainministerin mukaan hallitus päättää syksyn budjettiriihessä, mihin uusi työllisyystavoite pitää asettaa. Tarkkaa lukua ei vielä ole tiedossa. Kulmunin mukaan se on kuitenkin  ”yli 60 000, että saamme vuosikymmenen lopulla velka-asteen taittumaan”.

– Kaikki rakenteelliset uudistukset jäivät hamaan tulevaisuuteen. Nyt lisätään menoja ilman tietoakaan siitä, miten tämä aikanaan rahoitetaan. Miksei hallitus päättänyt jo nyt korkeammasta työllisyystavoitteesta?, Petteri Orpo kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)