Verkkouutiset

Petteri Orpo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo: Hallituksen pakka on täysin sekaisin

Annika Saarikon mukaan maakuntavero tulee uudistuksen vaiheessa kaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi hallituksen päättäneen, että maakuntavero tulee. Samaan aikaan hallitus on luvannut, ettei kenenkään kokonaisverotus kiristyisi.

– Te sanoitte että nimenomaan te ette sellaista tee, että verotus kiristyisi. Mutta se on mahdotonta. Ette kai te nyt vain, arvoisa ministeri (Annika) Saarikko, puhu hieman väärää totuutta? Koska tämähän on tulossa voimaan seuraavan hallituksen aikana, Petteri Orpo sanoi maakuntaverosta.

– Maakuntaveroa ei pystytä asiantuntijoiden mukaan toteuttamaan ilman etteikö se johtaisi verotukseen kiristykseen, Orpo huomautti.

– Kokoomus ei halua kiristää, ei palkansaajan, ei eläkkeensaajan, ei yrittäjän verotusta. Maakuntavero tulee johtamaan siihen.

Petteri Orpo pyysi valtiovarainministeri Annika Saarikkoa (kesk.) vastaamaan, miten he takaavat sen, ettei kenenkään verotus kiristy.

Annika Saarikko totesi yrittävänsä vastata parhaalla mahdollisella selkeydellä.

Hänen mukaansa uudistus pitää sisällään rahoitusratkaisun alueiden välillä, jonka kokonaisuus tarkoittaa, että suomalaisten ansiotuloverotus kevenee 2023 200 miljoonalla eurolla. Uudistuksen toteuttamatta jättäminen taas tarkoittaisi hänen mukaansa kuntaveron merkittävää nousua, jos palvelut ja rahat jäisivät jatkossakin kiertämään kuntiin.

– Mitä tulee kysymykseenne maakuntaverosta. On tärkeää erottaa – ja tämän toivon, että voin sanoa riittävän selvästi – on vaihe yksi. Sitä eduskunta nyt käsittelee. Kivijalka, lainsäädäntö jolla muodostuvat uudet vastuualueet sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluun.

– Sitten on vaihe kaksi: mitä muita tehtäviä tulevat maakunnat saavat, ja miten maakuntavero sille valmistellaan, Annika Saarikko selvitti.

Petteri Orpo sai uuden kysymysvuoron.

– Siis vastaus on se, että vaiheessa kaksi, jonka sisällön te päätätte sisällöllisesti jo tällä (vaali)kaudella, maakuntavero tulee. Ja se tulee kiristämään ihmisten verotusta, Petteri Orpo sanoi.

– Näin se vaan käy. Tämä on asiantuntijoiden näkemys.

Orpon mukaan koko uudistus ei paranna ihmisten palveluihin pääsyä, koska rahat käytetään uuden hallintotason rakentamiseen. Se ei myöskään säästä rahaa, vaan tulee maksamaan paljon enemmän aina 2030-luvulle saakka.

Petteri Orpon mukaan viimeviikkoinen TNS-tutkimus kertoi, että yli 60 prosenttia suomalaisista vastustaa maakuntahallintoa eikä halua maakuntaveroa.

– Ja yli puolet on sitä mieltä, ja pelkää, että hallituksen sote-malli heikentää palveluita. Olemme menossa kuntavaaleihin, ja tämä pakka on aivan sekaisin muun muassa rahoituksen osalta, Petteri Orpo sanoi.

– Nyt pitäisi olla selkeitä vastauksia – tai teidän pitäisi ottaa aikalisä, vetää tämä koko revohka pois ja aloittaa valmistelu uudestaan!

Valtiovarainministeri Annika Saarikko vastasi selvästi hieman kiihtyneenä.

– Jos nyt sanon ihan suoraan, että minkä suhteen se pakka on sekaisin. Se on sekaisin sen suhteen, että kokoomus on ollut tässä maassa vallassa ja vastuussa aika monena vaalikautena, istunut täällä aitiossa, eikä ole saanut valmiiksi uudistusta joka on Suomelle ja suomalaisten palveluille, lääkäriin ja hoitoon pääsyyn, perusteellisen tärkeä asia, Annika Saarikko sanoi.

– Pakka on sekaisin sen suhteen, että en ole ymmärtänyt viime kuukausina, mitä ihmettä tarkoittaa ”vapaaehtoiselta pohjalta valmisteltu malli”, josta ei syntyisi mitään muutoskustannuksia. Ja mikä sen rahoitusratkaisu pohjimmiltaan olisi? Meidän tietojen mukaan se itse asiassa nostaisi ihmisten verotusta.

Saarikon mukaan ”totean lähtökohtaisesti sen, että tämä uudistus on suomalaisten taloudelle ja terveydelle pitkän päälle hyvä asia”.

– Ja pakka on sekaisin siinä asiassa, että miten on mahdollista, että kokoomus joka viime kaudella kannatti tätä mallia yhtäkkiä vastustaa tätä mallia. Saarikko päätti.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)