Verkkouutiset

Rankka video vangin pahoinpitelystä Petroskoissa

Pahoinpitelystä epäilty ylennettiin helmikuussa vankilan johtajaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Petroskoissa sijaitsevasta IK-9-vankilasta julkaistu valvontakameramateriaali on herättänyt keskustelua vankien kohtelusta Venäjällä.

Helmikuussa 2014 kuvatulla videolla IK-9:n varajohtaja Ivan Saveljev potkii ja lyö toisen henkilön kanssa nurkaan ahdistettua vankia. 32-vuotias Saveljev ylennettiin kyseisen vankilan johtajaksi tämän vuoden alussa. Hänet on siirretty syrjään tehtävästään tapauksen johdosta.

The Moscow Times -lehden mukaan tapauksesta on aloitettu rikostutkinta. Valta-aseman väkivaltaisesta väärinkäytöksestä voidaan määrätä Venäjällä korkeintaan kolmen vuoden vankeustuomio.

Ivan Saveljev uhkasi syyskuussa Mediazona– ja Current Time -julkaisuja oikeustoimilla IK-9:ää koskeneiden uutisten vuoksi. Julkaisut olivat kertoneet lukuisista väkivalta- ja kidutusepäilyistä vankilassa.

Venäjän vankiloiden tilanteesta kohuttiin edellisen kerran kesällä 2018, jolloin väkivallasta kerrottiin eri puolilla maata. Viranomaiset suorittivat tapausten johdosta laajoja tarkastuksia vankiloihin.

Presidentti Vladimir Putin vaihtoi liittovaltion vankiloista vastaavan FSIN-viraston johtajan lokakuun alussa seitsemän vuoden määräaikaisen tehtävän päätyttyä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)