Verkkouutiset

Petri Sarvamaa: Viranomaiset eivät voi piiloutua EU:n selän taakse

Mepin mukaan pitkään kiertänyt huhu, että EU kieltää hanhien pyydystämisen, ei pidä täysin paikkaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mielestä valkoposkihanhet on saatava pois pelloilta ja puistoista mahdollisimman ripeästi uusia pyydystyslupia myöntämällä.

Valkoposkihanhet ovat talven jälkeen tehneet näyttävän paluun Suomeen. Sarvamaan mukaan jopa 100[nbsp]000 hanhen parvia on tavattu ruokailemassa itäsuomalaisilla pelloilla.

– Hanhet aiheuttavat kestämätöntä vahinkoa viljelijöille syödessään kevätkauden viljat ja laiduntaessaan säilörehunurmet ja syysviljat. Monet menettävät rehusadon kokonaan hanhien seurauksena. Tilanne on absurdi, sillä viljelijät eivät voi tehdä tilanteelleen mitään. Hanhet saapuvat kevään myötä suurissa parvissa ja syövät kaiken tieltään. Myös kaupunkien puistot ovat muuttuneet hanhien valtakunnaksi, Petri Sarvamaa sanoo tiedotteessa.

Vastaukseksi hanhien invaasioon ympäristöministeriö on esittänyt aiheutettujen vahinkojen korvausmenettelyä.

– Valtion pohjattoman kassan avaaminen ja korvauksien maksaminen yhä useammille ei kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa, vaan voi pidemmällä aikavälillä jopa pahentaa sitä. Näin satovahingot vain jatkuvat, Sarvamaa toteaa.

Komission mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää pyydystyslupia

Sarvamaan mukaan pitkään elänyt huhu siitä, että EU kieltää hanhien pyydystämisen, ei pidä täysin paikkaansa. EU:n lintudirektiivi ja Suomen luonnonsuojelulaki määrittävät valkoposkihanhen rauhoitetuksi lajiksi, mutta jäsenmaiden viranomaiset, Suomessa Ely-keskus, voivat myöntää lupia omalla valvonnalla hanhien pyydystämiseen, mikäli ne aiheuttavat merkittävää haittaa.

Sarvamaa esitti syksyllä EU:n komissiolle aiheesta kirjallisen kysymyksen. Vastauksessaan komissio totesi, että: ”Lintudirektiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, myöntää lintujen pyydystämistä ja tappamista koskevia poikkeuksia viljelmille koituvan vakavan vahingon estämiseksi tai kansanterveyden turvaamiseksi. Jäsenvaltioiden vastuulla on varmistaa, että 9 artiklan vaatimukset täyttyvät. Komission yksiköt ovat valmiita avustamaan jäsenvaltioita näiden säännösten täysimääräisessä hyödyntämisessä.”

– On selvää, että suomalaiset viranomaiset eivät voi enää piiloutua EU:n selän taakse päätöksissään olla myöntämättä valkoposkihanhien pyydystämislupia. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa paikalliset viranomaiset myöntävät vuosittain merkittävän määrän pyydystämislupia. Kyse on Ely-keskusten omasta harkinnasta, ja sen tulisi tässä tapauksessa joustaa naapurimaiden tapaan, Sarvamaa sanoo.

Tutkijoiden mukaan Itä-Suomessa on tänä keväänä jopa noin 500[nbsp]000 hanhea, mikä kertoo Sarvamaan mukaan lajin elinvoimasta nykyisellä suojelutasolla. Hänen mielestään pyydystyksen salliminen on perusteltua.

Lue myös:

MT: Hallituksessa eripuraa valkoposkihanhista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)