Verkkouutiset

Petri Sarvamaa: Nato-jäsenyys takaisi rauhan

Europarlamentaarikko kehottaa Suomea vahvistamaan sotilaallista pelotettaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok./EPP) pitää uskottavaa armeijaa ja kunnollista sotilaallista pelotetta tehokkaimpina rauhan takeina nykymaailmassa.

– Itärajan taakse ei saa antaa aihetta edes leikitellä ajatuksella Suomen turvallisuuden uhkaamisesta. Järkevin puolustusteko olisi katkaista tällaisilta kuvitelmilta siivet jo etukäteen ja pysyvästi. Se tarkoittaa pelotteen kasvattamista mahdollisimman suureksi, Sarvamaa kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Puolustusvoimien, sisäministeriön ja ulkoministeriön tuoreen raportin mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, puolustustoimintaan ja päätöksentekoon. Vaikutustoiminnan arvioidaan lisääntyvän, jos Suomi ajautuu tiiviimmäksi osaksi lännen puolustusjärjestelyitä.

– Ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole liittyminen Venäjän puolustusjärjestelyihin tai pesäeron tekeminen länsimaiden kanssa, vaan uskottava puolustus, Petri Sarvamaa toteaa.

Hän toteaa sekä EU:n että Naton olevan demokraattisia ja kansainvälisiä järjestöjä, joiden tavoitteena on suojata Euroopan rauhaa ja vakautta. Vaikka eurooppalaista puolustusyhteistyötä kehitetään parhaillaan, on se edelleen hyvin vaatimatonta Natoon verrattuna.

– Molemmat ovat demokraattisia kansainvälisiä järjestöjä. Molemmissa tehtävät päätökset koskettavat meitä suomalaisia. Vain yksi kuitenkin antaa jäsenilleen sotilaalliset turvatakuut. Se, jonka jäseniä me emme ole, Sarvamaa sanoo.

– Kylmä totuus on, että Nato on Suomelle paras paikka taata sotilaallinen koskemattomuutemme ja saada äänemme kuuluviin.

Suomen tilanne muistuttaa Baltiaa

Viimeiset 70 rauhan vuotta ovat Petri Sarvamaan mukaan perustuneet käytännössä Yhdysvaltojen Euroopalle antamille takuille. Hän pitää lähes uhkarohkeana, että Suomi on päättänyt pysytellä vakautta ja lisäarvoa tuottavan transatlanttisen puolustusyhteistyön ulkopuolella.

– Muut pienet eurooppalaiset valtiot ovat tämän ymmärtäneet jo hyvän aikaa sitten. Puolustuksesta puhuttaessa Suomen ja Ruotsin rinnastaminen toisiinsa ei ole paikallaan. Suomen nykyinen tilanne ja historia muistuttavat paljon enemmän Baltian maita. Nato-jäsenyys olisi rauhan tae myös meille, Sarvamaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)