Verkkouutiset

Hallituksella on ollut vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen EU:n metsänhoitoa koskevasta linjauksesta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Petri Sarvamaa: Myös keskustalla jäänyt sormi suuhun

Europarlamentaarikko kummeksuu hallituksen saamattomuutta metsäkannan muodostuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa kummeksuu tiedotteessaan hallituksen saamattomuutta kantansa muodostuksessa EU-taksonomiaan liittyen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) vetämän EU-ministerivaliokunnan oli tarkoitus tehdä päätös EU:n metsänhoitoa koskevasta linjauksesta perjantaina. Sopua asiasta ei kuitenkaan ole syntynyt.

– Vaikuttaa siltä, että koko hallituksella keskusta mukaan lukien on jäänyt sormi suuhun asiassa, jonka luulisi olevan Suomen kannalta yksinkertainen, Sarvamaa toteaa.

Yleisesti ottaen Sarvamaa pitää kestävän rahoituksen pakettia tervetulleena. Europarlamentaarikko painottaa kuitenkin, etteivät komission ehdottamat ilmastokriteerit huomioi sitä, että keskieurooppalainen metsä on hoitomuodoiltaan aivan erilainen kuin suomalainen boreaalinen metsä.

– Näiden kriteerien tukeminen on yhtä kuin sahaisi sellaisen oksan poikki, jonka päällä istuu, Sarvamaa toteaa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan yksityiset metsänomistajat, esimerkiksi tavalliset perheet, omistavat Suomen metsämaasta 60 ja puuston kasvusta 70 prosenttia. EU:n taksonomiassa asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset, kuten yli 13 hehtaarin metsäpalstoille lankeava edellytys ympäristösuunnitelmasta tekisivätkin europarlamentaarikon mukaan metsänhoidosta liian työlästä ja kallista monelle yksityiselle toimijalle.

– Koko suomalaisen kestävän metsänhoidon ydin on vaarassa näivettyä komission kiihkouskoisen pilkunviilauksen jalkoihin, Sarvamaa toteaa.

Esimerkikisi niin ikään sosiaalidemokraattien johtama Ruotsi on jo päättänyt oman kantansa, joka on komission säädöksen vastustaminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)