Verkkouutiset

Peter Östman: Hoitoalalle tarvittaisiin 15000 työntekijää lisää

Kansanedustajan mukaan maakunta- tai sote-uudistukset eivät ratkaise ongelmia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman arvioi, ettei Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmassa luvattu hoivahenkilöstön 0,7 minimimitoitus ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä ole helposti ratkaistavissa. Hänen mukaansa pelkän luvatun minimitason saavuttamiseksi hoiva-alalle tarvitaan tuhansia työntekijöitä lisää.

– Kuntaliiton arvion mukaan tarve on noin 4 500 uutta työntekijää ja kustannukset olisivat yli 200 miljoonaa euroa. Viiden vuoden aikana 10 000 työntekijää terveydenhuoltoalalla jää eläkkeelle, joten uusien työntekijöiden tarve on noin 15 000. Tällä hetkellä noin 1000 hoitajaa valmistuu vuosittain, Östman kirjoittaa blogissaan.

Vanhushoivan kasvavaan tarpeeseen liittyvät haasteet eivät hänen mukaansa ratkea SOTE-palveluiden rakenteita uudistamalla tai maakuntauudistuksen avulla. Hoitajia ei ole riittävästi ja heistä on pulaa myös muissa Pohjoismaissa.

– Ongelmaa on lähdettävä purkamaan ratkaisemalla hoitajapula sekä parantamalla hoitopaikkojen saatavuutta. Tämä maksaa. Alan palkkausta pitää nostaa ja tarvitaan suurempi määrä hoitajia. Ehkä voimme tässäkin asiassa oppia presidentti Paasikiveltä: ”kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)