Verkkouutiset

”Paljon työtä on vielä” – sote-lausunto ei valmistunut

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa saattaa mennä koko viikko, ja vielä seuraavakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei saanut maanantaina valmiiksi lausuntoaan sote- ja maakuntauudistuksesta sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Valiokunta jatkaa lausunnon työstämistä huomenna tiistaina kokouksessaan, joka alkaa kello 9.

– Huomenna jatkuu, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) kommentoi.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) livahti takaovesta pois kokoushuoneesta eikä antanut kommentteja tiedotusvälineille.

– Paljon työtä on vielä, kansanedustaja Wille Rydman (kok.) sanoi poistuessaan kokouksesta.

Hänen mielestään on ennenaikaista arvioida, saako valiokunta lausuntonsa valmiiksi huomenna tiistaina.

Myös RKP:n kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoi, että on vaikea sanoa, valmistuuko lausunto huomenna. Henrikssonin mukaan ”prosessi on melko vaikeaselkoinen”.

Lausunnossa 78 sivua, neljä tuntia kului lukemiseen

Lausuntoluonnoksessa on 78 sivua, ja sen lukemiseen meni valiokunnalta neljä tuntia.

– Työ on aika alkuvaiheessa vielä. Tämä on niin laaja lausunto, että tässähän meni neljä tuntia, kun se luettiin, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) sanoi.

Lohen mukaan valiokunta sai lausuntoluonnoksen käsiinsä vasta tänään.

– Asiat etenevät koko ajan, mutta välillä hitaasti, jos on erilaisia näkemyksiä.

Valiokunta käy vasta yleiskeskustelua lausunnosta. Lohi ei lähtenyt arvioimaan lausunnon sisältöä tai ponsien määrää. Hänen mukaansa lausunnon käsittelyssä voi mennä koko viikko.

– Voi mennä, ja voi mennä seuraavakin, jos me epäonnistumme pahasti. Toivottavasti ei mene, Lohi sanoi.

Hänen mukaansa on vielä mahdollista, että sote-uudistus valmistuu tällä vaalikaudella.

– Toivon, että me saamme oman lausuntomme maaliin ja sitten sosiaali- ja terveysvaliokunta saa maaliin ja saataisiin tehtyä päätöksiä, ja se valmistuisi. Se on kaikki vielä mahdollista, ja sitä tavoitellaan, Lohi sanoi.

Perustuslakivaliokunta työsti lausuntoaan ylimääräisessä kokouksessaan tänään kello 12 alkaen. Valiokunta lopetti kokouksensa vähän yli kello 20.

Perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvos Matti Marttunen kertoi ennen puolta kahdeksaa illalla tiedotusvälineille, ettei valiokunnan lausunto valmistu tänään.

Mietinnön Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta valiokunta sai valmiiksi iltapäivällä.

Lue myös:

PS:n Leena Meri: Ajatus korvata Ahvenanmaalle muuttui täysin

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)