Tästä hautomosta syntyi mätä muna. Puolueiden kaiken kaikkinen tavoite ei voi olla vain ja ainoastaan mahdollisimman suuri kannatus ja tuosta tavoitteesta ponnistava toiminnan suunnittelu. Jos sille tielle lähdetään – oikeastaan on monasti jo lähdetty – päädytään politiikassa entistä hapuilevampaan aatteiden ja aatosten halpahallitarjouksiin. Oikeastaan kyse on ismi-markkinoinnin antautumisesta populismille.

EVA:n vuosi sitten julkaisema pamfletti tuo mieleen Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin Winston Churchillin muinaisen toteamuksen demokratiasta: kun olet puhunut siitä normaalikansalaisen kanssa vartin, et enää usko koko demokratiaan. Samoin käy usein päivänpoliittisten viisauksien. Ne vanhentuvat varsin pian.

Poliittisia puolueita syytetään paljon ideologisesta epäselvyydestä, maailmaa syleilevien ja epätodellisten vaatimusten tarjoamisesta. Niistä on tullut aatteellisia sekatavarakauppoja, ja liian usein ne pelkäävät selvää rajautumista aatteelliseksi asianajajaksi. Päästäkseen vaikkapa hallitukseen, ne ovat pelottavan usein valmiit tinkimään liiankin suuren osan vaatimuksistaan. Esimerkiksi ydinvoimaratkaisu ei ollut aikoinaan vihreille sittenkään kynnyskysymys.

Kirjan laatinut kolmikko esitteli omat lähtökohdat lyhyesti teoksen alkusivuilla. Hämmästyttävin oli entisen Yleisradion johdossa ja SDP:n puoluesihteerinä olleen Mikael Jungnerin omahyväinen urakertomus. Lisätäkseen painoarvoaan hän luetteli sankaritekonsa. Se että hän oli ns. digitalisoimassa Yleisradiota, on kyllä yksi kaikkien aikojen suurimpia suomalaisia uudistuskuplia. Ylen digioperaatiosta kostuivat vain siihen liittyvien pakkolaitteiden maahantuojat ja markkinoijat – toki liki miljardin.

Kuka sanoo ja mitä?

Aika ovelaa. Kun kyse on nyt jo yli vuoden vanhasta painotuotteesta, lukija ei kykene panemaan kirjoittajia tilille sanomisistaan. Kaikki ajatukset alkusanoja lukuun ottamatta ovat korvamerkittömiä. Lauseita ja repliikkikappaleita ei ole nimikoitu, ja näin on mahdotonta ihmetellä, miksi tekijät – tai joku heistä – pitivät esimerkiksi villitaksiyritys Uberia tai yksityisten ihmisten koteja vuokraavaa Airbnb-järjestelmää jopa mallina puolueille niiden toiminnassa? Molempien merkitys on joutunut käytännön koulussa kovalle koulutukselle.

Kirja syytti puolueita ryhtymisestä kuin vuoristoradan jarrumiehiksi, jotka rystyset valkoisina pitävät kiinni jarrukahvasta ja omasta lainsäädäntövallasta. Mutta juuri tuo repliikki paljasti ja todisti puolueiden hienouden! Juuri jarrumiestä vuoristoradassa tarvitaankin. Viisas asioiden harkinta ja turhan innostuksen jonkin asteinen rauhoittaminen kuuluvat yhteiskunnan koossapitäviin elinehtoihin.

Kaunis ajatus on tietysti antaa kotinsa vuokralle jollekin ohikulkijalle, mutta oletko valmis ottamaan riskin? Aivan liian monelle Uber-taksi on merkinnyt sittenkin normaalihintaa asiakaspalvelun tapahtuessa käsittämättömällä kielellä. Voi mikä poru nousi siitä, kun junttisuomalainen taksikuski oli pistellyt autonsa takalasiin lupauksen, että kuski puhuu suomea! Niin uudistajat ovat muutosten lumoissa. Vanhalle ihmiselle uudistus saattaa olla vain turhaa riskien haalimista, yhtä haitallista kuin se, että karkkiviinaa pitäisi saada lähikaupasta ympäri vuorokauden. Mittaammeko vapautta jo noin huterin perustein?

Voiko päätavoite olla: maksimaalinen suosio?

Teknologian nimiin tulee nykyään vannoa. Se on mahdollistanut kaikille osallistumisen tavalla, jossa äänestäminen kerran neljään vuoteen vaikuttaa lähinnä hitaalta vitsiltä. Näin Taru Tujunen totesi todeten samalla suomalaisen koulutusjärjestelmän tehneen meistä koulutetumpia kuin koskaan aikaisemmin. Onko meistä tullut samalla alttiita joukkohörhöilylle?

Sosiaalisessa mediassa on tavattoman helppo koota torille kymmeniä tuhansia muuttamaan maailmaa. Tiedotusvälineet rakastavat näyttäviä tapahtumia. Tulisiko kokoontumisten arvoa mitata telttojen ja ihmisparvien lukumäärien mukaan vai tulisiko perehtyä esille tuotujen vaatimusten ja ehdotusten analyyttiseen merkitykseen?

Vuoden takaisen kirjan neuvoista ei ole opiksi seuraaviin vaaleihin ole. Oikeastaan ne toimivat eräänlaisina varoituksina. Ei puolueen vaalimenestyksen maksimointi ole välttämättä tae kulkusuunnasta kohti menestyksen kautta viisasta valtaa.

Perussuomalaisten vaalivoitto johti hallituskokoonpanoon, jota Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät ole voineet niellä. Maksumiehinä ovat kokoomus ja keskustapuolue. Uutisvälineen myyntiarvon kannalta olisi tuiki tärkeätä, että vaalit pidettäisiin tässä ja nyt, hetki hetkeltä, dramaattisesti mitä ihmeellisimpiin yksityiskohtiin puuttuen. Juuri sitä nyt kannattaisi vastustaa.

Matti Apunen, Mikael Jungner, Taru Turunen: Pelastakaa puolueet! Mitä politiikka voisi oppia Uberilta? EVA pamfletti kesäkuulta 2016.

MARKKU JOKIPII