Perussuomalaisissa haluja irtaantua Venäjä-pakotteista

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän talousvaliokunnan valiokuntavastaava, kansanedustaja Kaj Turusen mukaan Suomen ei tarvitse olla Venäjä-pakotteissa mukana.

Kaj Turunen myötäilee valiokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarisen (kesk.) keskiviikkoista kantaa, jonka mukaan pääministeri Alexander Stubbin (kok.) olisi tultava valiokunnan kuultavaksi. Turunen kuitenkin epäilee, ettei pääministerillä ole valiokunnalle paljoa annettavaa.

– Pääministerin on hyvä tulla kertomaan eduskunnan talousvaliokunnalle Venäjälle suunnattujen pakotteiden talousvaikutuksista. Vahvasti kuitenkin epäilen, ettei sitä tietoa pääministerillä ole sen enempää kuin muillakaan tällä hetkellä Suomessa, Turunen sanoo.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain ja EU:n asettamien pakotteiden vaikutuksia Suomen taloudelle voidaan kutakuinkin arvioida, mutta Venäjän vastatoimet eivät ole vielä tiedossa.

– Vastatoimien vaikutukset Suomen taloudelle voivat olla nykytilanteessa kohtalokkaita, hän uskoo.

Turusen mielestä EU:n asettamien pakotteiden talousvaikutukset jakautuvat epäoikeudenmukaisesti EU:n alueella. Suurimpina kärsijöinä ovat Baltian maat ja Suomi.

– Näyttää siltä, että suuret EU-maat haluavat tehdä kauppansa pakotteista huolimatta erivapaudella, kuten Ranska, Turunen ihmettelee.

Kansanedustaja viittaa Venäjän kaupallisen edustajan Suomessa Valeri Shlyamin puhueisiin keskiviikkona Savonlinnassa.

– Shlyamin puheiden perusteella Venäjälle pakotteilla ei ole merkitystä, mutta ne voivat rikkoa välit pitkäksi aikaa. Hän vertasi tilannetta kylmään sotaan. Epäsuorasti hän viittasi eri hankkeisiin Suomessa, joihin pakotteilla voisi olla vaikutusta. Kohteina hän mainitsi muun muassa Helsingin telakan ja Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen, kertoo Turunen.

– Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa lähteä näihin viimeisimpiin EU:n päättämiin pakotteisiin mukaan. Henkilöihin kohdistuvat toimet ovat riittäviä, sanoo Turunen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt