Verkkouutiset

Perussuomalaiset: Turvapaikkojen vetovoimaa pitää karsia

Perussuomalaiset kerryttäisivät verovaroja yhteiseen kakkuun jaettavaksi entistä enemmän työn ja yrittämisen kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaiset kertovat esittävänsä ratkaisuja, jotka tuottavat hyvinvointia jokaiselle suomalaiselle, ei vain harvoille.

– Vaihtoehdossamme yhteiset verovarat jaetaan oikeudenmukaisesti. Kerryttäisimme verovaroja yhteiseen kakkuun jaettavaksi entistä enemmän työn ja yrittämisen kautta. Ehdotustemme talouspuoli on tasapainossa, emme ehdota lisää velkaa, ryhmäpuheenjohtaja Leena Meri totesi tiistaina eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheessa valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2019-2022.

Perussuomalaiset panostaisivat 200 miljoonaa euroa yrittäjien työtilimalliin, arvonlisäverovelvollisuuden alarajan tuntuvaan korotukseen, siirtymiseen Viron yritysveromallia, yrittäjän sosiaaliturvan parantamiseen ja oikeudenmukaisiin työllisyystoimenpiteisiin.

Toiset 200 miljoonaa panostettaisin työtulovähennyksen korotukseen, tuloveron lieventämiseen, eläkeläisten verotuksen korjaamiseen ja kel-indeksin jäädytyksen poistoon. Lisäksi perussuomalaiset poistaisivat pienituloisilta lääkkeiden 50 euron omavastuun ja säätäisivät omaishoidon tuen verottomaksi.

Säästöjä perussuomalaiset hankkisivat turvapaikkapolitiikan avulla.

– Hallituksella oli aiemmin turvapaikkapolitiikka, jossa vetovoimatekijöitä haluttiin karsia ja laiton maassaolo saattaa kuriin. Toimenpiteet ovat jääneet kesken. Niiden avulla olisi saatavissa ainakin 200 miljoonan vuotuiset säästöt, Meri kertoi.

EU-politiikassa perussuomalaiset asettaisi kansallisen edun etusijalle. Kansallinen itsemääräämisoikeus on varmistettava, ja liittovaltiokehitys sekä talous- ja rahaliiton syventäminen on pysäytettävä.

Perussuomalaiset haluavat myös lopettaa kansallisomaisuuden myynnin, esimerkiksi Finnair ja VR tulee säilyttää kotimaisessa omistuksessa.

Energiaveron perussuomalaiset laskisivat EU:n minimitasolle.

– Sanomme kyllä kotimaiselle bioenergialle, mutta ei tuulivoimatuille. Näillä toimenpiteillä säästämme 200 miljoonaa euroa, Meri huomautti.

Lisäksi perussuomalaiset panostaisivat 200 miljoonaa ihmisten aitoon hyvinvointiin. Lapsiperheiden verovähennys pitäisi palauttaa, mielenterveys- ja päihdepotilaiden palveluja parantaa, asunnottomuus poistaa, asumiskustannuksia halpuuttaa, sisäilmaongelmia ratkaista ja vakuutuslääkäritoiminta uudistaa.

Perussuomalaiset panostaisivat myös ammatilliseen koulutukseen erityisesti oppisopimuskoulutuksen muodossa ja puuttuisivat koulukiusaamiseen.

– Kasvavasta hyvinvoinnista ja vakuutusyhtiöiden vastuiden kasvattamisesta valtio säästää noin 200 miljoonaa euroa, Meri arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)