Suurlähettiläs, valtiotieteen tohtori ja keskustan kansanedustajaehdokas Alpo Rusi katsoo Suomen olevan menettämässä kykyään arvioida Ukrainan sotaa. Rusi kirjoittaa blogissaan, että kylmän sodan ongelmien avaaminen reilusti ja kakistelematta ”auttaisi myös suuremman turvallisuuskuvan ymmärtämistä tässä ja nyt”.
– Tosiasiassa ulkopoliittisen konsensuksen taakse ryhmittyneet ovat onnistuneet selittämään jopa mustan valkoiseksi mukautumalla YYA-kauden aikana opeteltuun osin vääristellyn historiankirjoituksen totuuteen, Alpo Rusi toteaa.
– Ukrainan kriisin yhteydessä 2013-2015 on maksettu siitä ulkopoliittisesta konsensuksesta, joka syntyi 1990-luvulla ja 2000-luvulla lähihistorian suoranaisesta vääristelystä. Se perintö kantoi pitkälle.
– Koska Suomella oli määritelmällisesti hyvät suhteet Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton kielteinen arviointi oli tarpeetonta ja vahingollista. Syntyi aito uskomus ja luottamus, että nimenomaan Suomen rakentava suhtautuminen Venäjään takasi rauhan rajoillemme myös 2000-luvulla, hän katsoo.
Rusi mainitsee suomettumiskulttuuria kohtaan eliitissä tapahtuneeksi harvinaiseksi vastarinnaksi Johannes Virolaisen 1968 läpi ajaman pakkoruotsilain.
– Hän näki Suomen pohjoismaalaistamisessa ainoan realistisen keinon torjua Neuvostoliiton vaikutusta. Samasta syystä tulisi 2015 julistaa kielirauha, vaikka kielen opetukseen ja valtion virkakriteereihin kielitarkistuksia muutoinkin tulee harkita.
– Monet kotiryssäkilpailun voittajista ovat olleet myöhemmin Suomen ja Venäjän suhteiden hoidon ytimessä kylmän sodan jälkeen. Tämä selittää jotain siitä, miksi Suomessa tarkastellaan Ukrainan sodaksi kehittynyttä prosessia eri lailla, ”hillitymmin”, kuin muualla EU-maiden piirissä. Kylmän sodan aikana tällainen hillitty asenne kuvattiin ulkomailla suomettumiseksi, joka piti kotimaassa ymmärrettävästi torjua. Suomessa hillitty asenne kultivoitiin järkevyyden symboliikalla. Moraalikadon hintaa ei laskettu.
Alpo Rusin mielestä Suomessa on uskottu Venäjän pyrkivän aidosti mukaan eurooppalaiseen integraatioon. Usko on johtunut suomettumisen perinnöstä.
– Vielä Georgian sodan jälkeenkin 2008 pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korosti, että sodassa ”kyse on yksittäistapauksesta”. …Mitään estettä ei ollut Vanhasen mukaan myöskään sille, että entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ryhtyi sodan juuri päätyttyä hyvin palkattuun Gazprom-yhtiön konsulttitehtävään elokuussa 2008.
– Toisekseen suomalainen ”konsensuaalinen” keskustelu, jossa edelleen käytetään varovaisia ilmaisuja Krimin anastuksesta tai Ukrainan sodasta, on seurausta ulkopoliittisesta konsensus-perinnöstä johon ei kuulunut puhua Venäjästä totta, vaan muunneltua totuutta. Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutti loi mielikuvia lännen virheistä, joiden seurauksena Venäjä joutui reagoimaan Ukrainan tapahtumiin. Instituutti yleensä vaikeni Venäjän sisäisestä kehityksestä. 2000-luvulla edelleen ennen muuta Yhdysvallat on usein mainittu maailmanrauhan ongelmana, ei voimapolitiikkaansa lisäävä Venäjä, Alpo Rusi kirjoittaa.
Hänen mielestään tehtiin karhunpalvelus, kun sekä kommunistien, vasemmiston että muun poliittisen eliitin ”kotiryssäkulttuuri” siirrettiin kylmän sodan jälkeen suljettuihin kassakaappeihin.
– Mikä tällöin saattoi vaikuttaa valtioviisaudelta, näyttäytyy 2000-luvun tapahtumien valossa kansalliselta tragedialta. Suomi menetti turvaneuvoston jäsenyyden 2012 suomettumisen seurauksena, Rusi huomauttaa.
