Eskarilaisia oululaisessa päiväkodissa. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Sanni Grahn-Laasonen: Perhevapaissa paras malli on se, joka toteutuu

Opetusministerin mukaan perhevapaiden uudistus olisi tuonut merkittävän määrän lapsia varhaiskasvatuksen piiriin.

Yritimme vielä eilen Kesärannassa puhaltaa perhevapaauudistuksen uudelleen henkiin. Kokoomus oli valmis ja halukas jatkamaan neuvotteluja. Teimme vielä maanantai-iltana uusia ehdotuksia ja vastaantuloja, jotta neuvottelut olisivat käynnistyneet uudelleen. Meistä perhevapaauudistuksen toteuttaminen ei jäänyt kiinni. Olen pettynyt, ettei uudistus tällä hallituskaudella saanutkaan edetä.

Uudistuksen tavoitteet ovat tärkeitä. Työtä tehtiin tasa-arvon, työllisyyden ja perheiden sujuvan arjen takia. Suomessa vastuu lasten hoidosta ja perheestä jakautuu epätasaisesti. Se vaikuttaa kielteisesti erityisesti naisten työuriin, palkkaan ja eläkkeisiin. Tästä meidän kaikkien pitää kantaa huolta.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että uudistus olisi myös tuonut merkittävän määrän lapsia varhaiskasvatuksen piiriin. Varhaiskasvatus auttaa tutkitusti erityisesti heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Se antaa eväitä pärjätä hyvin koulussa ja elämässä. Suomessa 5-vuotiaiden lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on alhaisimpien joukossa OECD-maissa. Esillä olleen mallin myötä varhaiskasvatukseen olisi tullut noin 9000 lasta lisää.

Perhevapaauudistus ei ollut säästöhanke. Se itse asiassa olisi jopa tuonut lisäpanostuksia palveluihin. Näihin ja muihin julkisen talouden vaikutuksiin oli jo haettu ratkaisua valtiovarainministeriössä. Perheille tärkein ansiosidonnainen osuus olisi pidentynyt lähes kuukaudella. Äitien osuus ei olisi lyhentynyt, mutta nyt yhteisestä osasta olisi varattu isompi osuus isien käyttöön.

On selvää, että uudistusta ei voi tehdä ilman, että jokin muuttuu. Myös perheiden tuet olisivat siis muuttuneet. Olimme tähän valmiita, koska muutoksilla olisi kannustettu tasa-arvoon ja työhön. Uudistuksen vaikutuksia pohdittaessa ei voida tuijottaa vain etuuksia. On katsottava ennen kaikkea ihmisten käyttäytymistä – tärkeimpinä äitien työllisyys ja isien lisääntyvä kotona olo. Rakenteita muuttamalla yhteiskunta olisi antanut vahvan signaalin tasa-arvoisemman lapsiperhearjen ja työllisyyden puolesta.

Työn aikana syntyneet ja julkisuudessakin esillä olleet mallit olivat hallituksen reunaehtojen pohjalta yhteisesti rakennettuja. Niissä näkyivät budjettiriihessä sovitut tavoitteet, joihin jokainen puolue oli saanut omat puumerkkinsä. Esillä olleet mallit eivät siis olleet Kokoomuksen, Keskustan tai Sinisten malleja, vaan yhteisten neuvottelujen välivaiheita. Mikään pöydällä olleista malleista ei ollut lopullinen tai ideaali. Paras malli olisi ollut sellainen malli, joka olisi toteutunut. Nyt se jäi löytymättä, kun neuvottelut keskeytyivät.

Töitä hallituksella riittää. Olemme kovaa vauhtia menossa kohti hallituksen asettamia isoja talous- ja työllisyystavoitteita. Kasvu on lähtenyt vauhtiin ja työvoimalle on kysyntää. Nyt on tehtävä kaikki mahdolliset uudistukset, jotka tukevat tätä suuntaa. Omalla sektorillani käännän katseeni erityisesti osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseen.

Vaikka olen pettynyt, en missään nimessä ole lannistunut. Kokoomus jatkaa perhevapaauudistuksen edistämistä. Se on tavoitteemme seuraavissa eduskuntavaaleissa. Uudistukselle on laaja tuki suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitä tukevat niin palkansaajat kuin työnantajatkin samoin kuin useat oppositiopuolueet.

Perhevapaauudistuksessa on kyse tasa-arvon, työllisyyden ja perheiden eteen tehtävästä työstä. Ne ovat minulle ja Kokoomukselle sydämen ja tahdon asioita.

Sanni Grahn-Laasonen

Sanni Grahn-Laasonen

Sanni Grahn-Laasonen on opetusministeri.

Kommentit