Verkkouutiset

Uusi ja vanha (vas) palovaroitin vantaalaiskodissa. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Peräti puolet asunnoista vailla toimivia palovaroittimia

Suomalaisista 96,5 prosenttia ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolet taloyhtiöiden tulipaloasunnoista oli ilman toimivia palovaroittimia vuosina 2016–2020.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön keväällä julkaisemasta tutkimuksesta käy ilmi, että vuokrataloasunnoissa peräti 70 prosentissa oli puutteita palovaroittimissa.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että melkein kaikilla on palovaroitin, ja näin myös kertoo Pelastusopiston tekemä kansalaistutkimus Suomalaisten pelastusasenteet 2020. Sen mukaan 96,5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.

– Tilanne ei ole kuitenkaan näin hyvä, sillä havaitsimme ARAn kanssa tekemässämme tutkimuksessa, että 70 prosentissa vuokra-asunnoista on jokin puute palovaroittimissa – niitä ei ole riittävästi, ne eivät toimi, ne ovat liian vanhoja tai ne on väärin asennettu, SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta sanoo.

– Lisäksi kuolemaan johtaneissa tulipaloissa noin 63 prosenttia asunnoista oli ilman palovaroittimia tai ne eivät olleet toimintakunnossa. Tässä on otettu huomioon vuosina 2009–2018 kaikki ne asuntopalot, joissa palovaroittimen toiminta oli tiedossa, Telaranta jatkaa.

Näitä tutkimustuloksia tukevat myös Pelastustoimen tilastot, jotka kertovat, että viimeisen viiden vuoden aikana puolessa taloyhtiöiden asuntopaloista ei ollut palovaroitinta lainkaan tai varoittimessa ei ollut paristoa tai se ei toiminut. Tulipaloja taloyhtiöiden asunnoissa oli lähes 8300 vuosina 2016–2020.

Jos naapurissa syttyy tulipalo, se on hengenvaarallista muillekin asukkaille. Palovaroitin ei estä tulipaloja, mutta sen avulla voidaan ehkäistä ihmishenkien menetyksiä, suuria omaisuusvahinkoja ja pitkäkestoista haittaa asumiselle.

Yhdestä asunnosta alkanut tulipalo voi aiheuttaa taloyhtiössä esimerkiksi tulipalon leviämisen muihin asuntoihin, ihmishenkien menetyksiä muissakin asunnoissa tai porraskäytävässä, vahinkoa naapuriasuntoihin tulen, savun ja sammutusveden vuoksi, jopa yli vuoden remontit ja asumiskelvottomuuden sekä vuokranantajien vuokratulojen keskeytymisen pitkäksi aikaa.

Toimivat palovaroittimet antavat aikaa alkusammutukselle ja pelastautumiselle ja havahduttavat usein myös naapurit onnettomuustilanteessa.

Valtaosassa taloyhtiöistä vastuu palovaroittimista on tällä hetkellä asukkaalla itsellään. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto ja LähiTapiola kampanjoivat yhdessä sen puolesta, että taloyhtiöt ottaisivat suuremman roolin ja asennuttaisivat kaikkiin asuntoihin palovaroittimet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)