Verkkouutiset

Pelkonen: Ministeriö ajaa ihmiset ostamaan viinaa Virosta

Kansanedustaja haluaa viinit maitokauppoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) tyrmää sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ehdotuksen korottaa alkoholiveroa. Pelkosen mielestä korotuksella olisi ”pelkästään haitallisia vaikutuksia”, joihin lukeutuisi viinarallin paheneminen.

– Se ei vähennä kokonaiskulutusta vaan ajaa ihmiset ostamaan juomansa Virosta tai tilaamaan ne netistä, Pelkonen sanoo tiedotteessaan.

STM ehdotti tiistaina alkoholi- ja tupakkaveron korotusta yhtenä keinona parantaa valtion taloustilannetta.

Veroja on korotettu viisi kertaa vuosina 2008–2014. STM:n mukaan verotuotto on noussut 400 miljoonaa euroa, minkä lisäksi haitat ovat vähentyneet.

Pelkonen ei usko STM:n laskelmia. Hänen mukaansa veronkorotukset siirtävät verotuloja ulkomaille.

– Esimerkiksi vuonna 2013 alkoholijuomaveron tuotto jäi 93 miljoonaa euroa alkuperäisen budjetin tuottoarviosta, hän toteaa.

Hän sanoo, että myös matkailu- ja ravintolayritykset kärsivät veronkorotuksista.

Pelkonen ehdottaa, että anniskelun arvonlisäveroa lasketaan ja ravintoloiden aukioloaikoja vapautetaan. Hänen mielestään viinejä pitäisi myydä ruokakaupoissa ja ravintoloiden tulisi saada myydä alkoholia myös silloin, jos asiakas vie annoksensa ulos ravintolasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)