Osa meistä ihmisistä on luonteeltaann hiljaisia ja seurailijoita, osa aktiivisia mielipiteensä esiin tuojia. Jotkin meistä ovat uudistajia, osa säilyttäjiä. Kuitenkin kaikki me olemme samanarvoisia ihmisinä.
Etenkin muutostilanteet nostavat esiin ihmisten perusluonteen eron. Osa meistä tarttuu muutostilanteeseen mahdollisuutena saavuttaa tai tehdä jotakin parempaa. Osa pelkää uuden olevan itselleen huonompi kuin tuttu entinen, tai ehkä omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan uudessa tilanteessa.
Kehittyminen ja kehittäminen vaativat aina muutosta edelliseen. Kapeasti katsottuna turvallisimmillaan muutos ja kehitys on sitä, että saan tai saamme enemmän jotakin ilman, että mikään muu muuttuisi. Esimerkiksi saisimme enemmän palkkaa työstä, joka pysyy samana ja samanlaisena kuin aina ennenkin. Tai saisimme enemmän vapaa-aikaa samana pysyvästä työstä.
Vaikeammaksi tilanne muuttuu, kun jokin vaatii meitä muuttamaan tapaamme tehdä työtämme. Tutuista ja hallittavissa olevista tavoistamme muuttuminen johonkin uuteen ja epävarmaan on uhka. Se on uhka ymmärrettävästikin siksi, että pelkona on työn (tai muun uuden tilanteen) mukanaan tuoman hallinnan menettäminen ja riittämättömyys.
Maailma ympärillämme kuitenkin muuttuu. Se muuttuu koko ajan huolimatta siitä, huomaammeko sen tai haluammeko sitä.
Muutos voi olla tasaisen huomaamattomasti ja hitaasti etenevää, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos. Kuitenkin tämä muutos erityisesti vaatii meitä jokaista muuttamaan elintapojamme. Osa meistä tekee niin, osa ajattelee, ettei omille teoille ole tarvetta tai niillä ei ole merkitystä. Osa haluaa kieltää koko muutoksen olemassaolon.
Muutos voi olla selkeästi nähtävissä ja väistämätön, mutta emme halua nähdä sitä tai haluamme pysyä sen ulkopuolella. Tällaisesta esimerkkinä on vaikkapa digitalisaation vaikutus. Se muuttaa kaikkien meidän elämäämme, halusimme tai emme. Yhä vahvemmin tässäkin toteutuu muutoksen kohtalokas vaikutus: jos et ole valmis muuttumaan, olet ulkona monesta.
Pahimmillaan pelko välttämätöntä tai väistämätöntä muutosta kohtaan johtaa ”hylkimisreaktioon”. Pyrin jättämään sen huomioimatta ja huomioon ottamatta, tai hyökkään voimakkaasti, jopa aggressiivisesti sitä tai sen edistäjiä/puolesta puhujia kohtaan. Tällöin vastustaja usein henkilöi muutosta vastustavan hyökkäyksensä muutoksen puolesta puhujiin.
Maailma tarvitsee ehdottomasti rohkeita uudistajia. Rohkeat, kritiikkiä pelkäämättömät muutoksen tekijät ovat tehneet maailmasta paremman paikan elää.
Paljon tärkeämpää, kuin muutosten vastustaminen, on keskustelu muutoksen mahdollisista vaikutuksista. Se edellyttää kykyä kuulla ja kuunnella omista poikkeavia näkemyksiä ja niiden perusteluja. Jos jossain, siinä on meistä monella enemmän tai vähemmän kehittymisen tarvetta.
Muutokseen kasvattaminen ja valmistaminen onkin kasvatus- ja koulutusjärjestelmämme yksi tärkeimmistä tehtävistä. Opetus-, kasvatus- ja tutkimushenkilöstön on omassa työssään pidettävä sitä yhtenä keskeisimmistä periaatteista. Siihen on näytettävä myös mallia. Tarvitaan iloista rohkaisua katsomaan muutoksia mahdollisuutena uudistaa ja kehittyä.
Rohkea, kannustava, tukea antava ja yhteistä hyvää tuovasta muutoksesta palkitseva johtaminen on erittäin keskeinen osa muutosta suuntaavaa maailmaa.
