Verkkouutiset

Pelko jäytää taas sijoittajia osakerallin jälkeen

Osakerallin jatkumisen arvioidaan edellyttävän talouden elpymisestä kertovaa tietoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkuviikosta osakemarkkinoilla vallinnut optimismi on alkanut kadota. Yhdysvalloissa kurssit laskivat jo hiukan myöhään tiistaina. Aasiassa mentiin kahteen suuntaan, kun Hong Kong laski mutta Tokio nousi.

Puolenpäivän jälkeen Euroopassa Frankfurt oli laskussa melkein puolitoista prosenttia, Pariisi yli kaksi prosenttia ja Lontoo lähes kahden prosentin verran. Helsingin pörssi oli puolentoista prosentin laskuvauhdissa, ja Tukholmassa laskua oli noin prosentin verran.

Osakkeet olivat Financial Timesin mukaan alkuviikosta nousussa, kun sijoittajat innostuivat merkeistä, joiden mukaan liikkumisrajoitukset Yhdysvalloissa ja Euroopassa olisivat onnistuneet hidastamaan koronaviruksen leviämistä.

Lehden mukaan analyytikot ovat kuitenkin varoittaneet, että sijoittajat ovat tuijotelleet liikaa tartuntatilastoja, kun taas osakerallin jatkuminen edellyttää enemmän talouden elpymisestä kertovaa tietoa.

Yhdysvalloissa suurten yhtiöiden S&P 500 -indeksi ehti jo nousta parin viikon takaisista pohjistaan noin 25 prosenttia.

Pankkikonserni Nordea arvioi, että nyt olisi ehkä syytä vetää hieman happea ja katsoa tarkemmin, miten korona- ja taloustilanne kehittyy. Pankin aamukatsauksessa muistutetaan, että normaalissa tilanteessa valtavan raha- ja finanssipoliittisen elvytyksen pitäisi johtaa armottomaan pörssikurssien nousuun.

Nykyisellä elvytyksen määrällä Saksan 10 vuoden joukkolaina -0,3 prosentin korolla ei Nordean mielestä vaikuta parhaalta sijoituskohteelta, eikä myöskään välttämättä Amerikan vastaava korkopaperi, joka on sentään joitakin kymmeniä korkopisteitä plussalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)