X
SULJE MAINOS
Viime aikoina päättävässä asemassa olevat poliitikot ovat halunneet yhä helpottaa velanoton mahdollisuutta. LEHTIKUVA /MARKKU ULANDER

Mauri Kotamäki: Pelkkä rahan jakaminen on kevytkenkäistä

Velkaisessa Suomessa on aina esillä velka – ja niin kuuluu ollakin.

Sanotaan, että velka on veli otettaessa, mutta veljenpoika maksettaessa. Suomen julkinen velka on yli 70 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja julkinen talous on ollut alijäämäinen reilusti toistakymmentä vuotta. Julkisen talouden ongelma on paitsi suhdannesidonnainen, niin myös rakenteellinen. Riskien kannalta järkevää talouspolitiikkaa olisi edes saattaa julkinen talous rakenteellisesti tasapainoon, mikä tarkoittaisi normaaliaikoina lievää julkisen talouden ylijäämää.

Viime aikoina päättävässä asemassa olevat poliitikot ovat halunneet helpottaa entisestään velanoton mahdollisuutta. Tämä mielenkiintoista ottaen huomioon, ettei julkisen velan kasvattaminen ole ollut erityisen vaikeaa tähänkään asti.

Pääministeri Sanna Marin haluaa uudistaa kehysmenettelyä, jotta ”oikeanlaisia investointeja” olisi mahdollista tehdä (velkarahalla) entistä enemmän. Sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi twitterissä, ettei kaikki velka ole samanlaista – toisin sanoen sitä ”hyvää velkaa” pitäisi voida ottaa enemmän.

Molemmat ministerit antavat siis ymmärtää, että he haluaisivat tehdä hyviä asioita, mutta kun kankea järjestelmä (mukaan lukien kehysjärjestelmä) heitä rajoittaa. Todellisuudessa poliitikoilla ei varsinaisesti ole esteitä ilmasto- tai muidenkaan julkisten investointien tekemiseksi. Haasteen voi nähdä kaksijakoisena.

Ensinnä valtiontalouden kehys on päättäjien itse itselleen asettama rajoite. Yksi keskeinen syy kehykselle on juuri se, ettei hallitus jakaisi rahaa sinne tänne yksittäisten päivänpoliittisten suhdanteiden mukaisesti. Hallitus ikään kuin sitoo itsensä laivan mastoon, jotta julkisten menojen seireenien kutsu ei kävisi liian houkuttelevaksi. Seireenien kutsua on aidosti vaikea vastustaa.

Toiseksi politiikan teko on priorisointia. Koska rahaa ei ole käytettävissä loputtomasti, on rajallisia resursseja jaettava politiikan määrittelemillä jakosuhteilla. Kaikki eivät voi saada kaikkea. Priorisointi on samaan aikaan tärkeää, mutta lähes kaikille päättäjille äärimmäisen vaikeaa. Kuka nyt haluaisi olla antamatta lisää veteraaneille, poliiseille, ympäristölle, kodittomille, puolustusvoimille, veikkauksen edunsaajille ja niin edelleen.

Viimeisin veikkauskohu oli hyvä esimerkki priorisoinnin vaikeudesta. Hallitus oli jo päättänyt valtion budjetin mittapuussa suhteellisen maltillisista leikkauksista, mutta kun paine julkisuuden kautta kasvoi riittävän suureksi, niin hallituksen selkäranka taipui. Ei sitten leikattu veikkauksen edunsaajilta – huolimatta siitä kuinka järkeviä tai järjettömiä osa eduista, puhumattakaan itse järjestelmästä, on. Onneksi sentään pysyttiin kehyksissä, vaikka toisaalta itse kehyksistä ollaan jo tällä vaalikaudella lipsuttu – ensimmäistä kertaa ikinä.

Päättäjät haluavat tulla valituksi myös seuraavalle kaudelle, jonka lisäksi poliittisen konsensuksen hakeminen esimerkiksi viiden puolueen hallituksessa ei välttämättä ole ihan helppoa. Siksi priorisointi on aina vaikeaa ja lehmänkauppoja tehdään.

Tärkeysjärjestysten tekeminen on kuitenkin päättäjien ydintyötä ja sitä heiltä tulee vaatia niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Pelkkä rahan jakaminen on kevytkenkäistä politiikkaa. Kehysmenettelyn sääntöjen muuttaminen ei ole priorisointia, vaan ikävien päätösten siirtämistä tulevaisuuteen. Siispä jos hallitus haluaa päättää julkisista lisäinvestoinneista, niin antaa mennä vaan – mutta vastaavasti ja vastuullisesti valtion noin 65 miljardin euron budjetista tulisi löytää myös tasapainottavia elementtejä.

Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki

Finnveran pääekonomisti, VTT

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt