Verkkouutiset

Pekka Puska: A-oluen myynti kaupoista tuo 100-150 alkoholikuolemaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ex-pääjohtajan mielestä A-oluen siirtoa kauppoihin perustellaan väärillä väitteillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Professori, terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n pääjohtaja emeritus Pekka Puska kirjoittaa Helsingin Sanomissa, ettei Suomi ole poikkeus siitä, että alkoholiongelmien määrä on suorassa suhteessa kokonaiskulutukseen.

– Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien päätöstä aloittaa A-oluen myynti ruokakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla on perusteltu virheellisillä väitteillä. Outoja väitteitä ei voi selittää muutoin kuin onnistuneella olutteollisuuden lobbauksella, Pekka Puska toteaa.

Hänen mukaansa uudistus ei todellisuudessa vähennä oluen tuontia Virosta, koska sitä tuodaan halvemman hinnan eikä helpomman saatavuuden vuoksi. A-oluen myynti kaupoista ja kioskeista ei myöskään tue ravintoloita, vaan vaikutus on todennäköisesti päinvastainen.

Puskan mukaan kolmas esitetty perustelu on, että väkevämmän oluen parempi saatavuus helpottaa kohtuujuojia ja haittoja aiheuttaa pieni väärinkäyttäjien ryhmä. Hänen mukaansa vahvojen oluiden myynti kaupoissa ja kioskeissa kuitenkin lisää alkoholin kokonaiskulutusta.

– Alkoholi aiheuttaa paljon ongelmia myös kohtuukäyttäjien joukossa. Helpompi saatavuus tekee monesta kohtuukäyttäjästä ongelmakäyttäjän.

Hänen mukaansa ”toteutuessaan uudistus lisäisi alkoholin kokonaiskulutusta noin 4–5 prosentilla. Tämä toisi vuosittain 100–150 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa lisää. Lisäksi esimerkiksi terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen tarve, julkiset järjestyshäiriöt ja ongelmat kodeissa lisääntyisivät. Uudistus söisi ison osan sote-uudistuksen säästötavoitteista”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)