Verkkouutiset

Pekka Haavisto IS:lle: Vihreillä ollut ehdokasvaikeuksia

Vihreiden puheenjohtajan mukaan syksy oli vaikeaa aikaa puolueelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pekka Haavisto kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että vihreiden syksyn kannatuslasku ja ympärillä velloneet kohut söivät puolueen kenttäväen uskoa omaan tekemiseen ja vaikeuttivat ehdokasasettelua.

– Ne söivät paljon. Sen näki vaalien ehdokasasettelussakin. Moni sellainen, joka oli periaatteessa ajatellut eduskunta- tai eurovaaliehdokkuutta, saattoi alkusyksystä ajatella, että ei hitsi, mitä järkeä. Että jos multa kysytään vaan kohuista.

Kuusi viikkoa sitten vihreiden puheenjohtajaksi valittu Haavisto kertoo, että monet vihreät kokivat loppukesän ja alkusyksyn ”vapaan pudotuksen vaiheeksi”.

– Ei tiedetty, mihin tämä päätyy. Kannatusta on aina helpompi menettää kuin saavuttaa. Hyvin monet vihreiden kentällä olivat pahoillaan kesästä ja syksystä. He kokivat, etteivät saaneet normaalia työtä, jota valtuustoissa ja kansanedustajat tekevät, näkyviin. Nyt kova pohja on tullut gallupeissa vastaan, ellei jopa käänne parempaan.

– Maakunnista on tullut viestiä, että usko omiin voimiin on palannut. Lokakuun jälkeen on saatu kovaa maata jalkojen alle, Haavisto kertoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)