Verkkouutiset

Pekka Haavisto: Polttomoottoreista luovutaan nopeammin kuin nyt luullaan

Vihreät kertoi lauantaina vaaliteemoistaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan Suomen täytyy olla ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä. Haavisto puhui lauantaina vihreiden eduskuntavaalikampanjan avaustilaisuudessa.

– Emme tarvitse ilmastokarkureita, ja ilmastokarkurin osa ei ole Suomen tie. Siksi vihreiden tavoite on tehdä Suomesta hiilineutraali jo ennen vuotta 2030. Edelläkävijyys on paras tapa luoda työtä ja mahdollisuuksia viedä osaamistamme myös maailmalle, joka janoaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Haavisto sanoi.

Haavisto nosti puheessaan esiin liikenteen päästöjen vähentämisen. Hänen mukaansa uusista polttomoottoriautoista luovutaan nopeammin kuin tähän asti on luultu. Haaviston mukaan tämä tapahtuu jo ennen vuotta 2030, jota on useissa maissa esitetty myyntikiellon alkamisen ajankohdaksi.

– Minä väitän, että kehitys menee nopeammin kuin meidän kieltosuunnitelmat kehittyvät. Eurooppalaiset autonvalmistajat ovat äärimmäisen paineen alla tietoisten kansalaisten ja kuluttajien puolelta, Haavisto sanoi.

– Sen takia kaikki positiiviset keinot muutoksen nopeuttamiseksi kannattaa ottaa käyttöön.

Vihreiden puheenjohtajan mukaan ensimmäinen askel on työsuhdeautojen muuttaminen hybrideiksi ja sähköautoiksi. Puolue tukee myös kattavan biokaasujakeluverkoston rakentamista. Liikenteen päästöjä vihreät haluaa vähentää myös joukko- ja raideliikennettä kehittämällä.

Ympäristön lisäksi vihreiden kärkiteemoja eduskuntavaaleissa ovat koulutus, köyhyys ja työ.

– Näiden teemojen puolesta olemme kamppailleet koko vaalikauden niin eduskunnassa kuin kunnissa. Haluamme nostaa suomalaisen koulutuksen maailman parhaaksi, tehdä kaiken tarvittavan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja päivittää sosiaaliturvan tähän aikaan perustulon pohjalle. Näiden uudistusten käynnistäminen on seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä, Pekka Haavisto linjasi.

Juttua täsmennetty 26.1. klo 19.46: Haavisto puhui, että uusista polttomoottoriautoista luovutaan nopeammin kuin tähän asti on luultu. Ei niiden kieltämisestä, kuten alkuperäisessä jutussa kerrottiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)