Verkkouutiset

Pekka Haavisto kesäkuussa: Konsulaateista ISIS-lapset saavat palata

Ulkoministeri sanoi eduskunnalle, että 'suomalaisina he saavat tietysti palata maahan'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.) kysyttiin 27. kesäkuuta 2019 eduskunnan kyselytunnilla, että ei kai hallitus aio tukea naispuolisten ISIS-terroristien palauttamista Suomeen.

Ulkoministeri vastasi ensin, että ”valitettavasti kaikkien annettujen ohjeiden vastaisesti Suomesta on lähtenyt Isisin kalifaattia tukemaan ihmisiä, matkustussuositusten vastaisesti ja tilanteissa, joissa Isis on leimattu terroristijärjestöksi”.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa kansainvälinen yhteisö on päässyt tavoitteeseensa eli on pystynyt lyömään tämän Isisin, joka syyllistyi monenlaisiin hirmutekoihin, ja nyt siitä on kahdenlaisia seurausvaikutuksia. Toinen on se, että meillä on näitä Isis-taistelijoita ilmeisesti noin 7 000 alueen vankiloissa ja meidän pitää jollain tavalla tukea alueen maita ja hallintoja siinä, että saadaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti näille taistelijoille. Samaan aikaan on sitten leireissä ainakin noin 10 000 sellaista naista ja lasta, jotka ovat olleet Isis-alueella tukemassa Isisiä.

Hallitus selvittää tietysti tällaisten ihmisten kohdalla, mitä apua mahdollisesti tarvitaan. Siellä on paljon lapsia, pieniä lapsia, joiden tilanne on erittäin huolestuttava, ja mikäli tällaiset ihmiset hakeutuvat sitten Suomen konsulaattiin jossakin, niin suomalaisina he saavat tietysti palata maahan, Haavisto sanoi.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz esitti ihmettelevän välihuudon ”mutta sitä ei kysytty”.

RKP:n Eva Biaudet kysyi leireillä olevien lasten auttamisesta.

– …Sinnehän on myöskin Pohjoismaista viety lääkäripalveluja ja tämmöinen kriisiteltta, jossa voidaan sitten esimerkiksi synnytyksiä hoitaa ja näin poispäin. Juuri tämä mielestäni viittaa siihen, mihin edustaja Biaudet viittasi, että koetetaan inhimillisesti hoitaa siinäkin tilanteessa, kun ihmiset mahdollisesti ovat syyllistyneet tällaisiin, ja lapsethan ovat syyttömiä tähän tilanteeseen, johon vanhemmat ovat heidät johtaneet, Pekka Haavisto vastasi.

Haavisto totesi kysyjille myös näin:

Ehkä ensin tästä konsulikyydistä, kun konsulipalvelulaista tuntuu ehkä olevan sellainen käsitys, että kaikkia suomalaisia autetaan kaikilla tavoilla. Se on hyvin rajallinen tapa, jolla lähetystöt voivat suomalaisia maailmalla auttaa. Totta kai tarjotaan mahdollisuutta maksusitoumusta vastaan palata Suomeen joissakin tapauksissa, joissa rahat ovat loppu ja muuta, mutta nehän peritään ulosoton kautta sitten myöhemmin takaisin. Järjestelmäthän toimivat näin. Ei ole mitään ilmaisia konsulikyytejä olemassa, maailma ei toimi enää sillä tavalla. Meillä menisi valtio vararikkoon, jos me alkaisimme tuoda ihmisiä maailmalta tällä tavalla.

Mutta sitten tähän kysymykseen: Näiden leirien ylläpito pitkällä aikavälillä on tietysti kansainvälisten järjestöjen tehtävä ja työ tällä hetkellä, ja näitä kansainvälisiä järjestöjä autetaan siinä. Tietysti on varmaan joku raja sitten siinä, kuinka kauan näitä leirejä ylipäätään on siellä Pohjois-Syyriassa olemassa, eivät ihmiset varmaan koko elämäänsä siellä asu. Siellä pyritään asuttamaan nyt muun muassa Irakin ja Syyrian alueille näitä ihmisiä, ja totta kai järjestöillä on tästä suuri vastuu.

”Täysin selvä”

Kokoomuksen ryhmäjohtaja ja entinen sisäministeri Kai Mykkänen sanoi edellisen hallituksen lähteneen selkeästi siitä, että ”ei ole perusteita tehdä poikkeuksellista evakuointioperaatiota näitä aikuisina itse terroristijärjestön riveihin matkustaneita kohtaan” ja toivoi uudelta hallitukselta samaa. Mykkänen totesi pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja ”muistaakseni” myös puoluejohtaja Pekka Haaviston vahvistaneen linjan eurovaalien tenteissä.

Vai oletteko te epämääräisen linjan takana, jossa edelleen mietitään sitä, että tapauskohtaisesti myös aikuisia terroristijärjestöjen leipiin matkustaneita haettaisiin Suomeen? Selvä vastaus tähän, Kai Mykkänen pyysi.

Pääministeri Antti Rinne vastasi näin:

Edustaja Mykkänen, vastaus on täysin selvä: tässä tilanteessa emme harkitse mitään erityisiä evakuointitoimenpiteitä, mitään sellaisia, jotka perustuvat esimerkiksi konsulilainsäädäntöön. Ne eivät sovellu tähän nyt laisinkaan. Lähtökohta on se, että jokainen henkilö joudutaan arvioimaan sekä ihmisoikeussopimusten, kansainvälisten sopimusten näkökulmasta että myös turvallisuusnäkökulmasta erikseen, ja sitä kautta joudutaan tämä tilanne ratkaisemaan, Antti Rinne sanoi.

Pääministerikin jatkoi puhumalla konsulaateista:

Minä toistan sen, mitä äsken sanoin: jos näistä ihmisistä joku lähtee leiriltä pois, pääsee irti sieltä leiriltä, ilmoittautuu jossain Suomen suurlähetystössä — hehän tulevat Suomeen, jos haluavat — sen jälkeen meidän täytyy toimia täsmälleen samalla tavalla, huolehtia tämän ihmisen tilanteen arvioinnin pohjalta siitä, että Suomessa säilyy turvallinen olosuhde ja noudatetaan ihmisoikeussopimuksia ja kansainvälisiä sopimuksia, Antti Rinne jatkoi.

LUE MYÖS:
”Jos tämä on totta, seuraavaksi lähtee ulkoministeri”
Valiokunta vaatii Pekka Haavistolta pikaista selvitystä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)