Mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa. LEHTIKUVA / AFP Dale de la Rey

Pekingin viesti Hongkongille: Me odotimme tarpeeksi kauan

Professori pitää varmana, että kansallisen turvallisuuden laki astuu voimaan.

Kiina ajaa väkisin Hongkongiin kansallisen turvallisuuden lakia, joka murentaisi demokratia-aktivistien ja asiantuntijoiden mukaan Hongkongin 23 vuotta kestäneen autonomian Kiinan keskushallinnosta.

Financial Timesin (FT) mukaan Kiinan päätös turvallisuuslain säätämisestä tuli yllätyksenä, mutta sen suunnittelu alkoi ainakin seitsemän kuukautta aikaisemmin.

Pekingin kerrotaan olevan turhautunut Hongkongin virkailijoihin ja pelkäävän asemansa heikentyvän Hongkongissa syyskuussa järjestettävien vaalien myötä.

– Pekingin viesti oli periaatteessa seuraavanlainen: ”Me odotimme tarpeeksi kauan, ja nyt globaali tilanne on muuttunut”, sanoo nimettömänä esiintyvä Kiina-mielinen hongkongilaispoliitikko FT:lle.

Hänen mukaansa kiinalaisvirkailijat eivät voineet enää sietää kansalliseen turvallisuuteen liittyvän lainsäädännön puuttumista erityishallintoalueella, kun samaan aikaan demokratialiikehdinnän protestit kiihtyivät ja suhteet Yhdysvaltoihin heikkenivät.

Turvallisuuslaki aiheutti viikonloppuna suuria mielenosoituksia Hongkongissa. Useita mielenosoittajia pidätettiin.

Turvallisuuslakia käsitellään viime perjantaina alkaneessa Kiinan kansankongressissa, joka on Kiinan korkein valtioelin. Kansankongressia pidetään maan hallituksen kumileimasimena.

Laki astuu voimaan

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen professori Lauri Paltemaa pitää varmana, että laki astuu voimaan.

– Kansankongressiin vietyjä lakiesityksiä ei ole koskaan vedetty pois, hän sanoo Lännen Medialle tässä Turun Sanomien jutussa.

Kiina haluaa turvallisuuslain voimaan, koska viime kesänä alkaneita mielenosoituksia ei ole saatu Hongkongissa kuriin.

Lähes vuoden kestäneet demokratiamielenosoitukset saivat viime kesänä alkunsa lakiesityksestä, joka olisi sallinut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan. Kuukausien mielenosoitusten jälkeen esitys vedettiin takaisin.

Turvallisuuslaiksi nimetty lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella.

Kiinan keskushallinnon mukaan lakia käytettäisiin hyvin rajoitetusti.

Manner-Kiinassa vastaavalla lainsäädännöllä on tukahdutettu oppositio, estetty Kiinassa valtaa pitävän kommunistipuolueen kritiikki ja demokratia-aktivistien toiminta.

– Turvallisuuslaki on läpeensä poliittinen laki, eikä ole mitään takeita, että sitä ei käytettäisi täysin mielivaltaisesti, Paltemaa sanoo.

Hongkong on Kiinan erityishallintoalue. Hongkong siirtyi 1997 Kiinan hallintaan ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatetta soveltaen. Periaatteen mukaisesti alueella on taloudellinen ja osittainen poliittinen autonomia sekä paljon vapauksia, joita muualla Kiinassa ei ole.

Turvallisuuslaki saatetaan voimaan mahdollisesti jo ensi viikolla. Se kaventaisi näitä vapauksia ja lisäisi merkittävästi Kiinan valtaa Hongkongissa.

Kiina yritti säätää turvallisuuslakia jo vuonna 2003. Tämä johti suuriin mielenosoituksiin, ja yritys epäonnistui.

Nyt Kiina yrittää samaa uudestaan. Tämä on aiheuttanut demokratia-aktivistien keskuudessa suuttumusta ja tyrmistystä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt