Verkkouutiset

PAU:sta ryöpytys IS:lla: Teollisuusliitto sabotoi lakon

PAU:n pääluottamusmiehen mukaan "Teollisuusliitto vetää PAU:n vuosikymmenten työn vessanpöntöstä alas".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n pääluottamusmies Leo Harra syyttää Teollisuusliittoa palkansaajien työehtojen polkemisesta.

– PAU on kamppaillut alalle tunkeutunutta työnantajan perustamaa ’keltaista liittoa’ vastaan. Liitto on hovioikeuden jälkeen lopulta todettu epäkelvoksi työntekijöiden edustajaksi myös työtuomioistuimessa. 5. marraskuuta antamassaan tuomiossa työtuomioistuin totesi, että Suomen Mainosjakajien etujärjestö SME ei ole aito työntekijäyhdistys, Harra taustoitti SAK:n edustajiston kokouksessa torstaina Iltalehden mukaan.

– Mitä tekee Teollisuusliitto? Teollisuusliitto solmii työnantajaliitto Medialiiton kanssa sopimuksen, joka lähes vastaa ansiotasoltaan keltaisen liiton sopimusta. Teollisuusliitto vetää PAU:n vuosikymmenten työn vessanpöntöstä alas ja panee kannen kiinni.

Harran mielestä Teollisuusliitto on lakon aikana sabotoinut postilaisten työtaistelua.

– Viime perjantaina Teollisuusliitto tulee ulos seuraavalla tiedolla: ’Nyt olemme neuvotelleet Medialiiton kanssa työehtosopimuksen osana olevan allekirjoituspöytäkirjan, jolla siirtyneiden 700 työntekijän palkkaehdot säilyvät.’ Tätä säestetään väittämällä, että ’tähän mennessä kauhean moni ei ole ollut kiinnostunut niistä ihmisistä, jotka tällä hetkellä työskentelevät tämän työehtosopimuksen piirissä’. No, mitä helvettiä PAU on ollut tässä muuta tekemässä kuin pitänyt näiden ihmisten puolta? Harra sanoi.

Harra arvioi, että palkansaajaliikettä uhkaa hajaannus.

– Mitään muuta johtopäätöstä ei voi näistä kahdesta viimeksi mainitusta Teollisuusliiton operaatiosta tehdä kuin sen, että se tietoisesti haluaa sabotoida PAU:n työtaistelua ja tärvellä kamppailun työehtoshoppailua vastaan.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen arvioivat Iltalehdelle, että taistelu yritetään saada näyttämään järjestöjen väliseltä taistelulta.

– Työnantajathan tämän asian ovat päättäneet, ja siellä kahta eri työehtosopimusta on olemassa. Silloinhan se saadaan joskus näyttämään järjestöjen väliseltä kisalta. Me toivomme, että tämä ratkeaa sillä tavalla, että näiden 700 työntekijän kohdalla edelleen noudatetaan PAU:n sopimuksia, Aalto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)