Verkkouutiset

Paula Risikko: Suomi ja Japani kansainvälisen yhteistyön eturintamassa

Eduskunnan puhemies on vierailulla Japanissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Japanissa virallisella vierailulla oleva eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) on tapaamisissaan korostanut Euroopan unionin ja Japanin yhteistyötä vapaan kaupan puolustajana.

– Suomi ja Japani ovat eturintamassa silloin, kun maailmalla pitää puolustaa vapaata kauppaa ja sääntöihin perustuvaa kansainvälistä yhteistyötä. Ne ovat tärkeitä sekä EU-maiden että Japanin taloudelle, Risikko sanoo.

Puhemiesvaltuuskunta on alkuviikosta tavannut Tokiossa Japanin parlamentin molempien kamarien puhemiehet ja sekä maan muuta poliittista johtoa kuten pääministeri Shinzo Aben, ulkoministeri Taro Konon sekä sosiaali-, terveys- ja työministeri Katsunobu Katon. Valtuuskuntaan kuuluvat myös kansanedustajat Ville Skinnari (sd.) ja Päivi Räsänen (kd.),

Keskusteluissa on korostettu tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Aben kahden vuoden takaista julkilausumaa strategisesta kumppanuudesta, jonka pohjalta suhteita syvennetään. Risikon mukaan kauppasuhteita on mahdollista tiivistää mm. terveysteknologiassa, digitaalisessa taloudessa ja arktisessa osaamisessa.

Risikko aloitti sosiaali- ja terveysministerinä neuvottelut sosiaaliturvasopimuksesta Suomen ja Japanin välillä vuonna 2012. Nyt neuvottelut ovat loppusuoralla.

– Sopimus helpottaa muun muassa työntekijöiden liikkumista maasta toiseen. Se edistää investointeja sekä Suomelle ja Japanille tärkeää tiede- ja teknologia-alan yhteistyötä, Risikko sanoo.

Maiden välistä yhteistyötä helpottavat myös hyvät ja nopeat lentoyhteydet.

– Toin tapaamisissa esille, että lentoyhteyksiä voisi vielä lisätäkin. Oli mukava kuulla pääministeri Abelta, että lähes kaikilla japanilaisilla on hyvin positiivinen kuva Suomesta. Meille on välittynyt kuva, että suomalainen luonto ja koulutusjärjestelmä ovat ne asiat, joita täällä ihaillaan, Risikko toteaa eduskunnan tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)