Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko (kok.) ei pidä realistisena sitä, että sote-uudistuksella saataisiin aikaan kolmen miljardin euron säästöt, kuten hallitus on asettanut tavoitteekseen.
– Kolme miljardia on vaikea saada edes pitkällä juoksulla, mutta tietysti kunnianhimoisia tavoitteita pitää aina olla. Pidän sitä vähän liian suurena tavoitteena, Risikko sanoo Verkkouutisille.
Hän näkee, että säästöjä syntyy esimerkiksi digitalisaation myötä, kilpailua hyödyntämällä, selkeämmällä työnjaolla ja monituottajuudella.
– Jos kaikki tuottajakapasiteetti saadaan hyödynnettyä, ihmiset saavat nopeammin hoitoa, eivätkä sairaudet ehdi pitkittyä, Risikko toteaa.
Hallituksen sopima valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että julkisesti rahoitettujen palvelujen tuottajiksi voidaan hyväksyä myös yksityisiä ja kolmannen sektorin toimijoita. Asiakas voi valita niiden joukosta haluamansa palvelutuottajan.
Professori Mats Brommelsin työryhmä hahmotteli maaliskuisessa väliraportissa neljä erilaista mallia, miten valinnanvapaus voitaisiin toteuttaa. Toisessa ääripäässä oli perhelääkärimalli ja toisessa nykyisenkaltainen sosiaali- ja terveyskeskusmalli. Työryhmän loppuraportin on määrä valmistua toukokuun lopussa, ja hallitus linjaa sen jälkeen, minkälainen valinnanvapausmalli toteutetaan.
– Sellaisenaan ei varmaankaan toteudu yksikään Brommelsin työryhmän neljästä mallista. Kyllä niistä varmaan jokin koktaili pitää tehdä, Risikko sanoo.
Palvelut jaoteltava perus- ja erikoistasoon
Peruspalvelu-, sosiaali- ja terveys- sekä kuntaministerinä toiminut Risikko kehottaa palaamaan nyt hallituksen marraskuiseen linjaukseen, jolloin sovittiin, että valinnanvapaus on pääsääntö perustasolla ja soveltuvin osin erikoistasolla.
– Se tarkoittaa sitä, että kannattaisi miettiä, mitkä palvelut ovat perustasoa ja mitkä erityistasoa.
Perustason palvelut ovat nykyisin pitkälti kunnan järjestämiä. Erikoissairaanhoidon puolelta pitää miettiä, mitkä palvelut ovat otettavissa valinnanvapauden piiriin. Risikon mukaan palvelujen täytyy olla sellaisia, jotka tehdään suunnitellusti, kuten esimerkiksi lonkka- ja kaihileikkaukset.
– Emme me voi erikoistason päivystystä ja tehohoitoa laittaa valinnanvapauden piiriin.
Sosiaalipuolella ei ole olemassa niin selkeää palveluiden porrastusta kuin terveyspuolella. Risikko kertoo, että hänen toimiessaan peruspalveluministerinä Vanhasen II hallituksessa tehtiin ensimmäisiä luonnoksia sote-uudistuksesta ja silloin pohdittiin tätä jaottelua.
Risikon mielestä sosiaalipuolella perustasoon kuuluvat perussosiaalityö ja sosiaaliohjaus, osia perhetyöstä, kasvatus- ja perheneuvolatyö, suuri osa vanhuspalveluista sekä osa päihde- ja mielenterveyspalveluista.
Käypä hoito -suosituksista pohja palveluketjuille
Risikon mielestä Brommelsin työryhmä on tehnyt erittäin hyvän pohjan, mutta jo nyt pitäisi katsoa kauemmas.
– Aika paljon puhutaan siitä, että valitset organisaation, johon menet, kun pitäisi miettiä palveluketjua.
Esimerkiksi pitkäaikaissairaat ihmiset tarvitsevat palvelukokonaisuuden. Risikko ottaa esimerkiksi sydänsairaan ihmisen, jonka diagnoosi tehdään yleensä terveyskeskuksessa. Vaativammat hoidot annetaan erikoissairaanhoidon puolella ja lisäksi tarvitaan myös sosiaalipuolta.
– Ihminen tarvitsee kokonaisuuden, eikä vain yhtä organisaatiota.
Risikko kehottaa ottamaan mallia Englannista, missä on kehitetty palvelukokonaisuuksia ja palveluketjuja. Hänen mielestä esimerkiksi Duodecimin Käypä hoito -suosituksista saa hyvän pohjan palveluketjuille.
– Jotta verkostomainen palvelujen integrointi onnistuu, tarvitaan palveluohjausta tai case manageerausta eli kopinottajia, jotka koordinoivat parasta palvelua henkilölle.
Risikko vertaa palveluohjausta päivystyspoliklinikan hoidontarpeen arviointiin, jossa hoitaja arvioi ja luokittelee, minkälaista hoitoa potilas tarvitsee. Palveluohjaajalla tai tiimillä on oltava laaja tietotaito siitä, mitä ihminen tarvitsee ja mitä vaihtoehtoja on olemassa.
Kopinottajan ei tarvitse olla mammutti julkinen laitos
Risikon mukaan pitkäaikaissairas tarvitsee monenlaista asiantuntemusta, mutta kaikki potilaat eivät vaadi tiimiä.
– Suurelle osalle ihmisistä riittää yhden ammattihenkilön apu sosiaali- ja terveyskeskuksesta, esimerkiksi antibioottikuuri, mutta sitten on niitä, jotka tarvitsevat monen asiantuntijan palvelua. Ei voida lähteä siitä, että jokaista ihmistä odottaa valtava tiimi.
Risikon mielestä organisaation koon pohtiminen ei ole tärkein asia, vaan minkälaista moniammatillista osaamista palveluohjaajalla on. Palveluohjaajan tai tiimin tehtävänä on hankkia osaamista eri tuottajilta. Monituottajamallissa hyödynnetään parhaat osaajat.
– Ei sen tarvitse olla mammutti julkisen sektorin laitos, joka kopin ottaa, vaan se voi olla yksityinen terveysasema, jonka henkilö tai perhe on valinnut, ja se koordinoi tätä.
Risikko huomauttaa, että tietojärjestelmien on toimittava yhteen ja tiedon on kuljettava hoitopaikasta toiseen.
Valinnanvapausmalleissa lähtökohtana on, että ihminen ilmoittautuu jonkin palvelutuottajan asiakkaaksi. Palvelutuottajaa saa vaihtaa tietyn väliajoin. Risikon mielestä yksi vuosi on liian pitkä aika, mutta hoidon kokonaisuuden ja jatkuvuuden vuoksi hoitopaikkaa ei voi koko ajan vaihtaa.
Aito yksityinen sektori jää jäljelle
Hallituksen on tarkoitus määritellä palvelulupauksella, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kustannetaan jatkossa julkisin varoin. Palvelulupaus on laajempi kuin valinnanvapaus. Risikon mukaan nykyiset terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolait muodostavat hyvän pohjan palvelulupaukselle.
– Se, mitä palvelulupaukseksi määritellään tulevaisuudessa, lähtee siitä, mitä laissa nyt on. Ottaen huomioon yhteiskunnan taloudelliset voimavarat saatetaan joutua tekemään joitakin muutoksia.
Risikon mielestä on ennenaikaista miettiä, missä rajat kulkevat jatkossa. Hän huomauttaa, että nykyisinkään esimerkiksi esteettistä kirurgiaa ei kustanneta julkisista varoista kuin lääketieteellisin perustein.
– Minun mielestäni sosiaali- ja terveydenhoidon nykyistä palvelusettiä ei pitäisi kovin paljon kaventaa.
Nykyisin osa ihmisistä käyttää julkisen sijaan yksityisiä palveluja, joista he saavat Kela-korvauksen ja maksavat valtaosan hinnasta itse. Valinnanvapauden myötä myös osa heistä siirtyy julkisten palveluiden piiriin.
Jatkossa kaikilla on oikeus valita valinnanvapauden piirissä olevista palveluista yksityinen, julkinen tai kolmannen sektorin palvelutuottaja, ja tuottajasta riippumatta palvelu maksaa saman verran.
Risikko ei halua ottaa kantaa siihen, joudutaanko asiakasmaksuja nostamaan tai porrastamaan tulotason mukaan, jotta julkiset rahat riittäisivät kaikille.
– Suomessa terveydenhuollon omavastuuosuus on jo nyt suuri eurooppalaisittain, Risikko huomauttaa.
Hän sanoo ennustavansa, että Suomeen jää myös aito yksityinen sektori, joka ei ole mukana julkisin varoin rahoitettujen palvelujen piirissä.
– Meille tulee jäämään myös yksityissektori, jossa maksat kaiken itse tai vakuutusten kautta, Risikko sanoo.
