Verkkouutiset

Paula Risikko: Politiikan sirkus ei voi jatkua

Kokoomusedustaja povaa vaikeuksia myös keväälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan entinen puhemies, kansanedustaja Paula Risikko (kok.) kuvailee politiikan viime syksyn tapahtumia ”sirkukseksi”.

– Ilma oli sakeana ”hatusta vedettyjä” ehdotuksia, puolitotuuksia ja jopa suoranaisia valheita. Eikä aamuisin tiennyt kuka on missäkin tehtävässä iltaan mennessä. Siis suoranaista sirkusta, mikä ei ollut kunniaksi kenellekään. Samanlainen sirkus ei voi jatkua. Meillä on niin vaikeita asioita ratkaistavana, etteivät itse aikaansaadut ongelmat saa niitä lisätä, Risikko kirjoittaa Pohjalaisessa.

Kokoomusedustaja arvioi, että eduskunnan pian alkavasta kevään istuntokaudesta tulee niin ikään vaikea.

– Ennusmerkit näyttävät jo alkuvuodesta vahvasti, ettei tule olemaan helppo kevät. Mm. työmarkkinatilanne on jo nyt vakava. Myös maailman turvallisuus- ja taloustilanne vaativat meiltä suurta valppautta ja päätöksenteon rohkeutta.

Risikko nostaa turvallisuuden, työllisyyden ja palvelujen varmistamisen pian alkavan eduskunnan kevätkauden keskeisimmiksi ja tärkeimmiksi teemoiksi.

Esimerkiksi työllisyystoimia pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen on määrä käsitellä iltakoulussa tammikuun lopussa. Risikon mukaan työllisyyden vahvistaminen on yksi tärkeimmistä asioista tänä keväänä.

– Eli miten se saadaan sille tasolle, että pystytään rahoittamaan tarvittavat palvelut ja muut menot. Hallituksen ohjelma perustuu täysin työllisyyden kasvuun. Ellei työllisyys nouse, voidaan monet hallituksen lupaukset unohtaa, Risikko sanoo.

– Työllisyyden noston keinot ovat kuitenkin tunnetusti sellaisia, jotka jakavat niin poliitikkoja kuin kansalaisiakin. Päätöksiä ei voi kuitenkaan jättää tekemättä, eikä enää pitkittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)