Verkkouutiset

Paula Risikko: Kansanedustajien välillä on aina ollut jännitteitä

Puhemiehen mukaan media liioittelee ihmisten jakautumista eri leireihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok.) mukaan sosiaalisesta mediasta ja lehdistä tulee helposti se vaikutelma, että kansanedustajien asenteet toisiaan kohtaan olisivat jyrkentyneet.

Hän toteaa blogissaan, että hallituksen ja opposition edustajien välillä on aina ollut jännitteitä.

– Eduskunnan historiasta löytyy nykyistä vaikeampia ajanjaksoja, jolloin kansanedustajien välit ovat olleet paljon huonommat. 1920-luvulla aitosuomalaiset edustajat poistuivat istuinsalista, jos joku puhui siellä ruotsia, Risikko kirjoittaa.

– 1950-luvun lopulla kanneltiin Tehtaankadun suurlähetystölle, jos joku uskalsi sanoa täysistunnossa jotakin kriittistä silloisesta Neuvostoliitosta. 1970-luvulla hallituspuolueen edustajat lähtivät istunnosta heti pois protestina, kun Veikko Vennamo alkoi puhua.

Tästä huolimatta eduskunta on aina kyennyt toimimaan valtiosäännön edellyttämällä tavalla. Risikon mukaan yhteistyö ristiriitojen keskellä on olennaisen tärkeää.

– Jännitteistä ja ristiriidoista huolimatta vain hieman yli 11 prosenttia eduskunnan hyväksymistä laista on toisen maailmansodan jälkeen päätetty äänestämällä. Tämän vuoden puolella eduskunnassa on viime vaiheessa, eli toisessa käsittelyssä, äänestetty hallituksen esityksestä vain seitsemän kertaa.

– Julkisuudessa käydyistä kiistoista huolimatta valiokunnissa edelleen siis kyetään tekemään hyvää yhteistyötä ja päätymään yksimielisiin mietintöihin. Tämän perusteella näyttää siltä, että emme ole niin jakautuneita eri leireihin kuin mediasta voi päätellä, Risikko pohtii.

Risikko toteaa, että muita ihmisiä kohtaamalla voidaan etsiä yhteisiä ratkaisuja ja edistää sovun syntymistä.

– Sitä kovemmaksi asenteet muuttuvat, mitä vähemmän ollaan tekemisessä toisten kanssa. Hyvässä yhteiskunnassa tulee olla yhteisiä merkityksiä, paikkoja ja tavoitteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)