Verkkouutiset

Paula Risikko: Hoivapalveluihin päästävä nopeammin

Puhemiehen mukaan liian moni ikääntynyt kansalainen joutuu jonottamaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) pitää kokoomuksen esittämän sosiaali- ja terveyspalveluiden ratkaisun yhtenä keskeisimpänä asiana sitä, että ihmisten hoitoon ja hoivaan pääsyä halutaan vauhdittaa. Terveydenhuollon palveluihin kokoomus esittää hoitotakuuaikojen kiristämistä.

– Kokoomus on esittänyt hoivatakuun ottamista käyttöön jo viime joulukuussa julkaisemassaan seniorikannanotossa. Myös kokoomuksen sosiaali- ja terveyspalveluiden ratkaisumallissa sosiaalipalveluiden saatavuuden parantaminen nostetaan esiin. Esimerkiksi tällä hetkellä liian moni ikääntynyt kansalainen joutuu jonottamaan pääsyä terveydenhuolto- tai hoivapalveluihin. Hoitoa ja hoivaa on saatava silloin kun sille on tarve, sanoo Risikko.

Vanhuspalvelulain mukaan iäkkäällä henkilöllä on oikeus saada hänelle myönnetyt muut kuin kiireelliset sosiaalipalvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen teosta.

– Nykyinen laissa määritelty kolmen kuukauden määräaika tulee laskea enintään kuukauteen. Moni ikäihminen odottaa liian pitkään tarvitsemaansa palvelua. Kokoomuksen esittämä hoivatakuu tarkoittaa lupausta siitä, että jokaiselle vanhukselle turvataan yksilöllisistä tarpeista lähtevät riittävät ja laadukkaat palvelut oikea-aikaisesti, Risikko sanoo.

– Vanhuksen tarvitsemat palvelut on varmistettava nykyistä lyhyemmän määräajan puitteissa. Hoivan saatavuus ei myöskään saa jäädä kiinni järjestämisvastuussa olevan kunnan resursseista, hän huomauttaa.

Peruspalveluministerinä ollessaan Risikko laittoi alulle vanhuspalvelulain valmistelun. Vanhuspalveluita määrittelevää erillislakia ei sitä ennen ollut Suomessa ollut, joten vuonna 2012 voimaan tullutta lakia voidaan pitää ikäihmisten palveluiden kehittämisen näkökulmasta merkittävänä.

– Vanhuspalvelulain lähtökohdat ovat hyvät, mutta lakia tulee päivittää, jotta tavoite laadukkaista, oikea-aikaisista ja yksilöllisistä palveluista toteutuu. Hoivatakuu eli hoivapalveluiden tarpeen mukainen saatavuus ja oikea-aikaisuus on varmistettava lisäämällä vanhuspalvelulain velvoittavuutta, Risikko sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)