Korkeakoulut ovat ilmoittaneet järjestävänsä pääsykokeet tänä keväänä paikan päällä. LEHTIKUVA / PASI AUTIO

Paula Risikko: Härdelli opiskelijavalinnoissa ei saa toistua

Kokoomusedustaja on huolissaan siitä, miten hakijoiden yhdenvertaisuus turvataan.

Kokoomuksen kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on huolissaan siitä, miten hakijoiden yhdenvertaisuus on huomioitu tämän kevään korkeakoulujen yhteisvalinnassa. Korkeakoulut ovat ilmoittaneet järjestävänsä tänä keväänä valintakokeet paikan päällä.

– Viime kevään opiskelijavalintahärdelli ei saa toistua, Risikko toteaa tiedotteensa otsikossa.

Risikko vaatii tiede- ja kulttuuriministeriltä selvitystä siitä, mitä opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt kevään opiskelijavalintojen turvaamiseksi.

– Ministeri [Annika] Saarikon (kesk.) on hyvä kertoa, miten julkinen valta varmistaa, että hakijoiden yhdenvertaisuus turvataan. Tilanne, jossa esimerkiksi karanteeniin määrätty opiskelija ei voi osallistua valintakokeeseen, loukkaa hakijoiden oikeusturvaa, Risikko toteaa.

Viime vuonna korkeakoulut muuttivat valintaperusteitaan kesken yhteishaun. Tätä perusteltiin sillä, että valinnat voitaisiin toteuttaa terveysturvallisesti. Tämä johti Risikon mukaan tilanteeseen, jossa hakijoiden oikeusturvaa loukattiin. Eduskunnan oikeusasiamiehelle poiki toiminnasta runsaasti kanteluita.

– Ministeriön on osoitettava johtajuutta ja koordinoitava kokonaisuutta, ja haettava ratkaisuja valintamenettelyihin yhteistyössä korkeakoulujen kanssa niin, etteivät nuoret joudu keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. Ministeriö ei voi piiloutua korkeakoulujen autonomian taakse. Nyt tarvitaan ripeästi ratkaisuja ja selkeää viestintää hakijoille, jotta kevään opiskelijavalinnat saadaan järjestettyä terveysturvallisesti, Risikko jatkaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt