Puhemies Paula Risikko. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Paula Risikko: Hallituksen ei pidä ikinä enää erota näin

Puhemiehen mukaan erosta viime metreillä ei saa tulla uusi normaali.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) oli Ilta-Sanomien vaalimessujen haastateltavana torstaina iltapäivällä.

Hän sanoi näin aikaisessa vaiheessa tulleen toimitusministeristön olevan Suomessa uusi tilanne.

– Se on aikaansaanut meillä jonkin verran hankaluuksia eduskunnassa. Lakeja on rauennut paljon enemmän kuin aikaisempina kausina, Paula Risikko totesi.

– Toimitusministeristöhän on tarkoitettu vain väliaikaiseksi, lyhytaikaiseksi ja useimmiten vain neuvottelutilanteita varten. Nyt kun tämä otettiin käyttöön viittä viikkoa ennen vaaleja, niin tämä on tuonut kyllä erittäin suuria haasteita eduskunnassa.

– Se tarkoittaa vaan sitä, että sitten on vahvempi johto siellä eduskunnan päässä. Siellä nyt tarvitaan sitä puhemiestä.

Risikko sanoi kokevansa olevansa nyt ”kolmivuorotyöläinen, joka vahtii” ja ”katson, että kaikki tulee varmasti hoidettua mitä pitääkin, ja kunniakkaasti”.

– Suomalaisen päätöksenteon kannalta tämä on erittäin vaikea tilanne. Siitä syystä toivon, että tästä ei tule uusi normaali.

Paula Risikon mukaan hallituksen viime hetken erosta ennen vaaleja voi tulla ”suuri uhkakuva”, jos siitä tulee uusi normaali.

– Toivon että tästä ei oteta ikinä, kuuna päivänä, mallia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt