Paula Risikko. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Paula Risikko: Etäopetus mahdolliseksi jatkossakin

Kansanedustajan mukaan lakia etäopetuksesta ei pidä sitoa vain koronavirustilanteeseen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikon (kok.) mukaan etäopetuksen tulisi olla mahdollista myös jatkossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan väliaikaista lain muutosta, joka mahdollistaisi etäopetuksen järjestämisen perusopetuksessa myös syksyllä koronatilanteen jatkuessa ja tilanteen sitä vaatiessa.

– Tänä keväänä koko Suomen opetusjärjestelmässä siirryttiin lähiopetuksesta etäopetukseen onnistuneesti. Tämä on vaatinut ponnisteluja erityisesti opettajilta, koska lainsäädäntömme ei tunne etäopetusta perusopetuksessa. Kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia, tästä kiitos raudanlujille ammattilaisillemme, Risikko toteaa

Kevään aikana on huomattu, että etäopetuksen järjestäminen on mahdollista myös perusopetuksessa. Kun lainvalmistelua etäopetuksen mahdollistamiseksi tehdään, Risikon mukaan on tärkeää, ettei lakia sidota pelkästään koronavirustilanteeseen vaan mahdollistetaan sen käyttö myös muissa tarkoituksenmukaisesti rajatuissa tilanteissa. Olennaista hänen mukaansa on, että lainsäädäntö on ajan tasalla mahdollisia tulevia poikkeustilanteita varten.

– On tärkeää, että kyse ei ole vain väliaikaisesta muutoksesta koronaepidemiaan liittyen. Etäopetusta tarvitaan muissakin mahdollisissa poikkeusoloissa kuten muun epidemian kohdatessa. Lain on oltava nopeasti käyttöön otettavissa koulutuksen järjestäjän päätöksellä, arvioi Risikko.

Etäopetusta voidaan hyödyntää myös muissa kuin poikkeusoloissa. Mahdollisuus etäopetuksen toteuttamiseen perusopetuksessa tarkoituksenmukaisesti rajatuissa tilanteissa lisäisi joustavuutta koulutuksen järjestäjille

– Pysyvä mahdollisuus etäopetuksen järjestämiseksi mahdollistaisi esimerkiksi harvinaisempien kurssien järjestämisen ja etäopetusta voisi käyttää apuna myös erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden oppimisen tukemisessa, pohtii Risikko.

Paula Risikko on jättänyt yhdessä kokoomuksen sivistysvaliokunnan jäsenten Sari Multalan, Sari Sarkomaan, Mia Laihon ja Sinuhe Wallinheimon kanssa aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt