Verkkouutiset

Paula Risikko: Digitaidoilla autetaan myös yksinäisyyttä

Kansanedustaja haluaa varmistaa ikäihmisten digitaalisen osaamisen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Digitaidot tulee varmistaa yhteiskunnan toimesta ikääntyneillekin kansalaisille, kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko katsoo. Risikko puhui SuomiAreenassa ikääntyneiden yksinäisyyttä käsittelevässä tilaisuudessa.

Paula Risikon mukaan ilman riittäviä digitaitoja riski jäädä syrjään yhteiskunnasta kasvaa. Tilastojen valossa Suomi ikääntyy Euroopan maista nopeiten ja arviolta kolmannes yli 65-vuotiaista kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi.

– Monet palvelut löytyvät verkosta, erilaisia kodin laitteita ja apuvälineitä hallitaan digitaalisesti. Niin ikään vuorovaikutussuhteiden ylläpitämiseksi tarvitaan usein myös älylaitteita, Risikko sanoo tiedotteessaan.

Paula Risikon mukaan ei riitä, että pelkästään järjestöt ovat toteuttaneet hankkeita ikäihmisten digitaitojen parantamiseksi.

– Digitaitojen puute on uhka kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumiselle ja hyvinvoinnille. Siksi tarvitaan johdonmukaisia toimia yhteiskunnan taholta. Tarvitaan systemaattinen digitaitojen koulutusohjelma ikääntyneille kansalaisille. Digitaitoja voidaan varmistaa ikääntyneille kansalaisille muun muassa vapaan sivistystyön organisaatioiden kautta, valtion tukemana. Vapaa sivistystyön koulutusta tarjoavat kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot, Risikko luettelee.

Vaikka sähköisillä apuvälineillä ei Risikon mukaan voi täysin korvata kasvokkaisia ihmiskontakteja, voidaan digitaalisilla ratkaisuilla lisätä ikäihmisten turvallisuuden tunnetta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta.

– Siksi on tärkeää, että ikäihmisillä on riittävät tiedot ja taidot laitteiden hyödyntämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)