Verkkouutiset

PAU hylkäsi sovintoehdotuksen – lakot jatkuvat

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan maanantaina jättämä sovintoehdotus oli PAU:n mielestä tehty työnantajan tavoitteiden pohjalta, joka ei jättänyt PAU:lle muuta mahdollisuutta kuin hylätä sovintoehdotus.

Osapuolet tapaavat keskiviikkona kello 13 valtakunnansovittelijan luona.

Lakot jatkuvat aiemmin ilmoitetun mukaisesti.

Palvelualojen työnantajat Palta on pettynyt PAU:n ratkaisuun, sillä työnantajapuoli olisi hyväksynyt sovintoesityksen, jotta pitkään jatkunut työriita olisi saatu päättymään.

– Olemme todella pettyneitä. Tulimme PAU:ta vastaan keskeisissä kysymyksissä, jotta sopu saataisiin aikaan. Hyväksyimme, että uusi sopimus rakennetaan vanhan työehtosopimuksen pohjalle siten, että palkat eivät laske. Lisäksi olimme valmiita korottamaan palkkoja yleisen linjan mukaisesti ja nykyisen palkkarakenteen pohjalta, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

Sovintoehdotus oli Paltan mielestä siedettävä kompromissi molempien osapuolten näkökulmasta pitkään jatkuneeseen kiistaan. Aarton mukaan esitys huomioi PAU:n keskeiset lähtökohdat sekä parantaa työnantajan mahdollisuuksia suunnitella ja järjestellä toimintaansa.

Palta: Puhdasta järjestöpolitiikkaa

PAU:n hylkäyksen pääsyynä on Postin elokuinen päätös siirtää 700 pakettilajittelijaa Posti Oyj:stä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Posti Oyj on työnantajaliitto Paltan jäsen, Posti Palvelut Oy sen sijaan on järjestäytynyt Medialiittoon.

– Meillä ei ole mahdollisuutta käydä neuvotteluita muiden kuin omien jäsentemme puolesta eikä kysymys pakettilajittelijoiden siirrosta edes ole työehtosopimuksilla ratkaistava asia. Pakettilajittelijoiden tilanteen kytkeminen Paltan ja PAU:n neuvotteluihin on puhdasta järjestöpolitiikkaa, Aarto toteaa.

Maanantaina kuultiin useita ilmoituksia uusista ammattiliittojen tukilakoista Postin työriidassa. Lisää tukitoimia on luvassa myöhemmin tällä ja ensi viikolla, jos sopua tilanteeseen ei löydy.

Erityisen huolissaan Palta on logistiikkaan kohdistuvista häiriöistä, jotka vaikeuttavat niin yritysten kuin kansalaistenkin elämää.

– Liitot tekevät tukilakkopäätöksiä tällä hetkellä vanhentuneiden tietojen pohjalta, sillä tukilakkoilmoitusten pohjana olevat asiat on ohitettu neuvotteluissa jo aikoja sitten, Aarto huomauttaa.

– Mitään järkeä ei ole siinä, että yhtä yhtiötä koskevien neuvotteluiden vuoksi vaikeutetaan ihmisten liikkumista, vaarannetaan vientiteollisuuden toimintaa ja aiheutetaan yrityksille mittavat vahingot. Toivon nyt kaikilta osapuolilta malttia ja rakentavaa asennetta.

Valtion omistajaohjauksen tuki

Postin pakettilajittelijoiden siirtyivät marraskuun alusta toisen työehtosopimuksen piiriin, jossa työnantajapuolta edustaa Medialiitto.

Postin mukaan Medialiitto ja Teollisuusliitto ovat sopineet pakettilajittelijoiden työehdoista ja siitä, että palkat säilyvät ennallaan tammikuun 2022 loppuun saakka. Posti muistuttaa, että asia ei siis ole Paltan neuvoteltavissa, sillä se käy neuvotteluja vain omien jäsentensä puolesta.

– Olemme taanneet palkat henkilökohtaisella tasolla yli kahdeksi vuodeksi. Haluamme maksaa kilpailukykyistä palkkaa ja olen täysin vakuuttunut, että uusi palkkamallimme turvaa palkat myös tuon yli kahden vuoden siirtymäkauden jälkeen. Kenenkään palkka ei ole romahtamassa. Työntekijöillä on mahdollisuus tienata myös nykyistä enemmän, Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto korostaa.

Hän toteaa, että siirtymäaika on pitkä ja sen aikana varmistetaan yhdessä henkilöstön kanssa, että mallista tulee varmasti toimiva ja työntekijät voivat totutella uuteen palkkamalliin. Palkkiomallilla varmistetaan, että jokaiselle työntekijälle maksetaan tuotantopalkkiota työehtosopimuksen mukaisen taulukkopalkan päälle.

Kuusiston mukaan muutoksella on valtion omistajaohjauksen tuki.

– Postialan murros ei katoa mihinkään ja pakettilajittelijoiden siirtoa koskevat päätökset on tehty valtion omistajaohjauksen tuella. Paltan ja PAU:n neuvotteluiden ja sovun jarruttaminen tämän yksittäisen ja jo päätetyn asian takia on kohtuutonta, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)