Ursula von der Leyen. LEHTIKUVA / AFP Frederick Florin

Pete Pakarinen: Parlamentin tuki joka kerta uudelleen

Euroopan parlamentissa EPP:n, RE:n ja S&D:n yhteistyö ratkaisee asioiden etenemisen.

Puolitoista kuukautta kesti, mutta lopulta viimeinenkin EU:n johtopaikka saatiin täytettyä kun parlamentti vahvisti Ursula von der Leyenin nimityksen komission puheenjohtajaksi. Niukka äänestystulos kertoo, että parlamentissa aika monet ryhmänjohtajat voivat vielä olla vaikeuksissa omien ryhmiensä kanssa.

Jos EPP, sosialistit ja ex-liberaalit olisivat äänestäneet von der Leyenia ja olleet kokonaisuudessaan paikalla, niin hänen äänimääränsä olisi ollut 444. Nyt se oli 383, mihin lisäksi tuli ainakin ilmoitettua tukea muun muassa Puolan konservatiiveilta ja Italian Viiden tähden liikkeeltä. On selvää, että osa ryhmänjohtajista ei ole saanut omiaan valitun ehdokkaan taakse. Kyse oli suljetusta lippuäänestyksestä, mutta ainakin sosialistiryhmää voidaan kohtuullisella varmuudella osoittaa. Täysin yhtenäisiä tuskin muuallakaan on oltu.

Laitavasemmiston GUE oli jo valmiiksi von der Leyeniä vastaan. Vihreille taas ei kelvannut ohjelma, jossa tavoitellaan hiilineutraalia Eurooppaa vuoteen 2050 mennessä, kiristetään vuoden 2030 päästövähennystavoitteita 50 tai jopa 55 prosenttiin, esitetään kestävän kehityksen investointisuunnitelmaa, uutta biodiversiteettistrategiaa ja edetään muun muassa kiertotaloudessa ja monessa muussa ympäristöasiassa. Näyttää siltä, että mikään ei ole tarpeeksi parlamentin vihreille ja että heidän tukensa varaan on yhteistyötä turha rakentaa.

Laitaoikeiston populistien puheet olivat viikon keskusteluissa tavanomaiseen tapaan kaukana reaalimaailmasta ja niin houreisia, että siltä suunnalta ei ole mitään odotettavissa. Nyt nämä demokratian vastustajat valittavat kuinka heitä on sorrettu parlamentin valiokuntapuheenjohtajiston jaossa. Sitä paitsi kyseessä on demokraattinen enemmistöpäätös, jolla estetään valiokuntien muuttuminen sirkukseksi eikä se siitä vikisemällä muuksi muutu.

Von der Leyenin agenda on kunnianhimoinen ja monissa suhteissa aivan erinomainen. Ympäristön lisäksi siinä on vahva painotus sosiaaliseen Eurooppaan, talouden perustan vahvistamiseen, tasa-arvoon, digitalisaatioon, turvallisuuteen, vapaakauppaan ja demokratian kehittämiseen. Kysymykseksi nouseekin se miten komissio muotoilee ajatukset lainsäädäntöehdotuksiksi ja miten ne saadaan parlamentissa ja jäsenmaissa hyväksyttyä.

Parlamentin keskiryhmien, EPP:n, RE:n ja S&D:n yhteistyö ratkaisee asioiden etenemisen. Tähän asti jäsenmaiden muodostama neuvosto on ollut paikka, johon monet hyvät esitykset ovat tyssänneet. Jos nyt nämä jäsenmaiden intressit läikkyvät parlamenttiin, jossa muutoinkin ryhmien ja eritoten S&D:n sisäinen koherenssi näyttää olevan vaikea saavuttaa, niin lainsäädäntötyöstä voi muodostua eritoten vaikeaa.

Niukka äänestystulos osoittaa myös, että komissio ei voi automaattisesti laskea parlamentin enemmistön varaan, vaan että jokaiselle esitykselle on varmistettava parlamentin tuki erikseen ja vielä nykyistäkin tarkemmin. Onnentoivotus uudelle komission puheenjohtajalle kuulostaa tässä tilanteessa ainakin lievästi ironiselta, vaikka se ei ole tarkoitukseni. Ursula von der Leyenin agenda on monelta osaltaan niin ansiokas, että toivon hänelle vilpittömästi onnea.

Pete Pakarinen

Pete Pakarinen

Pete Pakarinen työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt