Keskusjärjestöt eivät tällä kertaa istu pöydässä, jossa määritellään suomalaisen työn hinta vaan se tapahtuu liittopöydissä.
Neuvotteluja on tähän asti käyty hiljaisesti ja poissa julkisuudesta. Se on hyvä merkki ja kertoo edistymisestä. Viime viikolla sitten kuultiin, että Metsäteollisuuden ja Paperiliiton neuvottelut eivät etene. Uutisten mukaan työnantajapuoli on tarjonnut päättyneeseen sopimukseen vuoden jatkoa ilman palkankorotusta. Nykyisessä talous- ja alan suhdannetilanteessa sopimuksen jatkaminen ilman korotuksia lienee mahdoton asia.
Käynnissä oleva neuvottelukierros ei ole aivan tavallinen liittokierros vaan eräänlainen hybridi, sillä kilpailukykysopimuksen perintö on vahvasti mukana liittopöydissä. Perintöön kuuluvat sosiaalivakuutusmaksujen korotukset vuosille 2018 ja 2019, työajan pidentäminen vastikkeetta ja julkisen sektorin määräaikainen lomarahojen leikkaaminen kolmanneksella. Viimeinen kohdistuu ennen kaikkea pieni- ja keskituloisiin naisiin.
Keskusjärjestöt seisovat kilpailukykysopimuksessa sovitun takana, mutta on luonnollista, että nämäkin asiat vaikuttavat käynnissä olevaan liittokierrokseen.
Kilpailukykysopimus neuvoteltiin aikanaan sillä hetkellä parhaan saatavissa olleen tiedon pohjalta. Taustalla oli ensin hallituksen halu tehdä yhteiskuntasopimus, jonka oli tarkoitus pidentää vuosityöaikaa ja leikata julkisen sektorin niin sanottuja pitkiä lomia. Kun nämä neuvottelut syksyllä 2015 kariutuivat, hallitus ilmoitti pakkolakipaketista, joka olisi ollut kohtalokas palkansaajille ja ennen kaikkea naisvaltaisen julkisen sektorin työntekijöille. Palkansaajat laitettiin valinnan eteen – rutto vai kolera? Sen seurauksen syntyi raskas kilpailukykysopimus, joka silti oli parempi kahdesta esillä olleesta huonosta vaihtoehdosta.
Poliitikkojen olisi parasta jättää työmarkkina-asiat alan järjestöjen hoidettavaksi. Kokemus osoittaa, että siitä ei seuraa mitään hyvää, kun politiikka sotketaan neuvotteluasetelmiin lupauksilla tai vaatimuksilla – puhumattakaan suoranaisesta uhkaamisesta. Työmarkkinapöydän sorkkimisella on aina seurauksensa. Näin tulee olemaan myös kilpailukykysopimuksen osalta. Se nähdään jo nyt ja edelleen tulevina vuosina, kun verrataan toimialojen välisiä eroja ansioiden kehityksessä.
Kilpailukykysopimusta on viime aikoina riepotettu ja viisautta tuntuu riittävän. Olisi hyvä muistaa kirjailija Veikko Huovisen luoman Konsta Pylkkäsen sanat: ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan, sillä jälkiviisaan silmä on somassa paikassa ja se kahtoo taaksepäin”.
Suomen talous on kasvanut viimeisen vuoden aikana ennustettua huomattavasti paremmin. Ennustelaitokset ovat korjanneet tämän vuoden lukuja paremmiksi ja sama koskee myös ensi vuotta. Yrityksillä menee hyvin, eli varaa palkankorotuksiin on. Metsäteollisuuden nollatarjouksesta huolimatta liittokierroksella sovitaan varmasti korotuksista, jotka ovat suurempia kuin aiempien kierrosten äärimaltilliset korotukset – puhumattakaan kilpailukykysopimuksen pyöreästä nollasta.
Elinkeinoelämän keskusliitto halusi luopua laajoista kokonaisratkaisuista, jotta kaikille aloille sama ja jäykkä palkkalinja voitaisiin korvata joustavammilla, eri alojen kannattavuus huomioivilla liittokohtaisilla ja paikallisilla ratkaisuilla. Nyt näyttää, että työnantaja haluaa tehdä kierroksesta aivan oman Suomen mallin, joka tarjoaa kaikille samaa äärimaltillista linjaa. Tuntuu olevan aina huono aika työntekijöiden palkkojen korotuksille.
