Verkkouutiset

Paperin hamstraus ei auta – Näin korona iskee metsäteollisuuteen

Koronavirus jakaa metsäteollisuuden kahteen leiriin,
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirus vaikuttaa nyt aivan kaikkeen, eikä metsäteollisuus tee siinä poikkeusta. Pandemian vaikutukset Suomen metsäsektoriin ovat tällä hetkellä varsin kaksijakoisia.

Koronavirus uhkaa nyt kaikkia joko suoraan tai välillisesti. Virus on uhka niin ihmisten terveydelle, kuin myös yleisesti maailmantaloudelle. Tällä hetkellä on todella harvassa sellaiset toimialat, joihin koronavirus ei vaikuttaisi lainkaan.

Koronavirus vaikuttaa myös suomalaisiin metsänomistajiin, vaikka metsällä on usein varsin defensiivisen sijoituksen maine. Metsäsektorilla riittääkin nyt kummasteltavaa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilassa.

Luonnonvarakeskus Luken mukaan metsäteollisuus tulee jakautumaan vahvasti kahteen leiriin, jossa osa hyötyy viruksesta samalla kun toinen puoli kärsii. Nämä tilanteet tulevat hyvin varmasti näkymään myös suomalaisten metsänomistajien tuloissa.

Vessapaperin hamstraus pitää tehtaat käynnissä pitkään

Kaikista parhaimmassa asemassa metsäsektorilla ovat tällä hetkellä pehmopaperia valmistavat tehtaat. Vessapaperin hamstraaminen on noussut ilmiöksi ympäri maailman, kun ihmiset ovat valmiita tappelemaan kauppojen viimeisistä vessapaperirullista.

Tällä hetkellä esimerkiksi Mäntässä sijaitseva Metsä Tissue sekä Essity Nokialla pyörivät yhä täydellä teholla Tehtailla valmistetaan vessa- ja talouspaperia sekä nenäliinoja kuluttajien tarpeisiin. Myös sellutehtaiden huoltoseisokkeja on pyritty siirtämään tulevaisuuteen. Pakkaustuotannon tarpeiden lisäksi myös sellua tuotetaan nyt pehmopapereiden kasvaneen kysynnän tyydyttämiseksi.

Pehmopaperin lisäksi myös sellu jatkaa voittajien puolella, kun monet verkkokaupat toimivat myös poikkeusolojen aikana normaalisti. Monet verkkokaupoista ostetut tuotteet löytävät tiensä kuluttajille kartongista valmistettujen pakkauksien sisällä.

Verkkokaupan nousu näyttäisi jatkuvan entisestään

Verkkokaupan tulevaisuus näyttää koronaviruksen myötä myös aiempaa valoisammalta, sillä poikkeusolosuhteet ohjaavat kulutustamme entistä enemmän verkkoon. Tästä kertoo myös Amazonin viimeaikaiset toimet, missä se ilmoitti palkkaavansa Yhdysvalloissa 100 000 uutta työntekijää vastaamaan kasvavan verkkokaupan tarpeita.

Myös muovin korvaaminen elintarvikepakkauksissa biopohjaisilla materiaaleilla sataa metsäyhtiöiden laariin. Paine muovin korvaamiselle on suuri, kun kansainvälisissä ilmastotavoitteissa pyritään vähentämään fossiilisten raaka-aineiden käyttöä.

Sellun tai kartongin hintaan kohdistuu nyt pientä nousupainetta, vaikka hinnan nousemista nähtiin viimeksi vuodenvaihteessa.

Tukkipuun tarve vähenee ja se näkyy hakkuissa

Jos pehmopaperilla menee nyt lujaa, samaa ei voi sanoa puutuoteteollisuudesta. Siinä missä koronaviruksen vaikutukset kemialliseen metsäteollisuuteen on ollut myönteistä, mekaanisen metsäteollisuuden kohdalla vaikutus on päinvastainen.

Jo ennen koronavirusta markkinoilla on ollut paljon halpaa tukkipuuta, sillä sahatavaran hintatasoa on jo pidemmän aikaa painanut Keski-Euroopan metsätuhot. Metsätuhoalueiden korjuiden jatkuminen tarkoittaa lisää halpaa raaka-ainetta markkinoille.

Sahatavaran toimitukset joihinkin Euroopan maihin ovat tällä hetkellä vähintään vaikeutuneet tai pahimmillaan kokonaan pysähdyksissä. Koska toimitukset Kiinasta Eurooppaan ovat pandemian vuoksi jämähtäneet paikoilleen, merikonteista on nyt pulaa, joka aiheuttaa taas rahtikustannusten nousua.

Koronan aiheuttama epävarmuus vähentää esimerkiksi rakennustyömaita, kun muun muassa rahoitukseen liittyvät asiat ovat muuttuneet epävarmoiksi. Koska rakentaminen hyytyy, myös sahatavaran ja vanerin kysyntä laskee.

Sahatavaran ja vanerin kehno kysyntä on huono asia metsänomistajien kannalta, sillä puuteollisuus tarvitsee raaka-aineeksi metsistä arvokasta tukkipuuta. Sen sijaan hyvin vetävällä kemiallisen metsäteollisuuden puolella raaka-aineeksi kelpaa vähemmän arvokas kuitupuu, josta metsänomistaja ei saa yhtä paljon tuloja.

Kirjoittaja: Rikhard Wacker

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)