Pankkiirit hyppivät katoilta – huomiota työoloihin

Suuret pankit ovat ryhtyneet kiinnittämään huomiota työntekijöidensä hyvinvointiin.

Pankit heräsivät pankkiiriensa työoloihin viime kesänä, kun 21-vuotias Bank of American työntekijä löydettiin kuolleena Lontoossa. Pankkiiriharjoittelija oli tehnyt töitä kolme vuorokautta putkeen ilman lepoa.

Tänä vuonna jo kolme pankkiiria on tehnyt itsemurhan, kertoo sanomalehti Corriere della Sera. Tammikuussa amerikkalaisen JP Morgan-pankin Lontoon pääkonttorin varajohtaja hyppäsi katolta kuolemaansa. Tiistaina oli vuorossa JP Morganin 33-vuotias pankkiiri Hongkongissa. Hän hyppäsi 33-kerroksisen talon katolta ja kuoli. Niin ikään tammikuussa Euroopan suurimman pankin Deutsche Bankin johtaja löydettiin kuolleena Lontoossa.

Nyt muun muassa Deutsche Bank on antanut uudet ohjeet työnteosta ja velvoittaa pankkiirinsa pitämään vapaata ainakin neljä päivää kuukaudessa. Uusia ohjeita ovat tehneet myös muun muassa Credit Suisse, Goldman Sachs, Citigroup, Bank of America ja JP Morgan.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan etenkin nuoret pankkiirit ja harjoittelijat tekevät liki säännöllisesti 60 tunnin työviikkoja eivätkä 90 viikotkaan ole harvinaisia. Työt viedään myös kotiin ja viikonloputkin kuluvat työasioiden parissa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt