Verkkouutiset

Pankki kokeilee käteisen toimittamista kotiovelle

Nordean asiakkaat Kainuussa ja Pohjois-Savossa voivat tilata käteistä kotiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutta palvelua pilotoidaan Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahdella, Varkaudessa, Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella lokakuun loppuun asti.

– Palvelulla halutaan täydentää nykyistä käteisverkostoa ja varmistaa käteisen saanti kaikille asiakkaillemme turvallisesti, henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta kertoo.

Vaikka käteisen rahan käyttö harvenee, siihen liittyville palveluille on edelleen kysyntää.

– Yhä on tietenkin tilanteita, joissa käteistä rahaa tarvitaan. Siksi pilotoimme tätä uutta palvelua. Asiakas voi aina valita itselleen parhaan tavan hoitaa päivittäisiä raha-asioitaan.

Asiakas voi tehdä käteistilauksen kotiinsa soittamalla Nordean 24/7-asiakaspalveluun tai asioimalla konttorissa.

Käteisen rahan suosio vähenee Suomessa tasaiseen tahtiin. Nordean viime talvena teettämässä tutkimuksessa yli puolet vastaajista ilmoitti käyttävänsä käteistä vain harvoin tai ei juuri lainkaan. Vain neljä prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä käteistä kaikkiin tekemiinsä ostoksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)